keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Ensimmäinen savolainen


Tavan takaa Jeesusta jahdattiin katalilla kysymyksillä. Onko oikein maksaa keisarille veroa?  Saako sapattina parantaa? Saako mies hylätä vaimonsa? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?

Jeesus kiersi miinat kryptis-savolaisilla selityksillään. Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.

Mihin Jeesus mahtoi pyrkiä? Maallikkona pohdin, että ansojen välttämisen ohella hän ehkä halusi kaataa jäykän uskonnollisen ajattelun aitoja. Konsulttikielellä ilmaistuna: thinking out of the box.

Ohjesääntö on järjen korvike, veisteltiin armeijassa. Fariseukset ja saddukeukset opiskelivat perinnäissääntönsä pilkun päälle. Arkijärjelle ei jäänyt sijaa. Jeesus koettiin uhaksi turvallisen ajattelun korttitalolle.

Pilkkaamamme fariseukset lienevät olleet vilpittömiä ihmisiä, jotka halusivat elää Jumalan mielen mukaisen elämän ja haastaa myös lähimmäisensä hyvän tekemiseen. Urautunut ajatuksenjuoksu sössi ylevät aikomukset. Meitä nykyfariseuksiakin uhkaa juuttuminen toissijaisuuksiin. Out of the box –ajattelun mittavin haaste onkin murtautua ulos tutusta laatikosta.

Jos Jeesus olisi syntynyt Kuopiossa, hän ehkä olisi helpottanut itsevarmuuden kuplasta irtautumista tokaisemalla: jos ymmärrät tämän kaeken, oot varmasti käsittännä viärin!

Kumpi lähti ensin, usko vai järki? Pääkopassa on tilaa molemmille. Tehdään siis nöyrästi tilaa Pyhän Raamatun ja terveen ajattelun tuoreelle vuoropuhelulle.

Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten - rakentavan kriittisesti, eteenpäin katsoen, historian opetuksia arvostaen.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Joulusta ja sen odottamisesta


Tänään on jo (vai vasta?) toinen adventtisunnuntai. Odottaminen ja adventti liittyvät tiukasti yhteen. Lapset odottavat joulua innoissaan. Itse asiassa he ovat niin innoissaan, että aika tuntuu matelevan. Heti aamulla juostaan avaamaan joulukalenterin luukkua ja lasketaan, kuinka monta päivää jouluun vielä on. Entä nyt? Entä nyt? Aika kuluu niin tuskaisen hitaasti, että eikö se joulu nyt ollenkaan tule!

Me tiedämme kaikki, millaista on odottaa jotakin jännityksellä. Vatsanpohjassa kihelmöi, on vaikeaa keskittyä muuhun kuin tulevaan kivaan juttuun. Monet meistä muistavat varmaan myös sen, miltä lapsena tuntui odottaa, kun piti vain olla kärsivällinen, vaikka olisi halunnut kaiken heti. Tosin ainakin itse joudun myöntämään, että aikuisena odotuksesta on kadonnut suurin osa sen hohdosta. En enää keskity odottamiseen samalla tavalla kuin lapsena, vaan huomaankin yhtäkkiä, että nytkö se kiva juttu jo on. Onpa aika mennyt nopeasti.

Monet tällaiset kivat jutut vaativat myös paljon valmistelua. Olipa kyse sitten ulkomaanmatkasta isommalla porukalla tai syntymäpäiväjuhlista, niiden eteen täytyy tehdä paljon työtä. Näin on myös joulun kanssa. Kaiken hälinän ja joulukiireen keskellä tuntuu, että mihin kaikki aika karkaakaan? Kuinka ehdin ostaa lahjat, siivota, laittaa ruokaa, koristella kodin? Kuinka ehdin saada kaiken valmiiksi?

Itse olen ehtinyt jo muutamaan otteeseen ajatella: ”Voi ei! Ollaanko jo näin pitkällä joulukuussa?” Silloin ei kyse enää ole innokkaasta odottamisesta vaan juurikin siitä tunteesta, että aika loppuu kesken. Yksikään lapsi ei ajattelisi, että voi ei, nytkö se joulu tulee. Meillä olisikin paljon opittavaa ja oivalluksia löydettävänä lasten tavasta nähdä maailmaa. Kuinka lapset osaavatkin olla niin huolettomia, innostua niin palavasti ja odottaa niin malttamattomina kivoja asioita!

Tänä jouluna yritänkin ottaa mallia pienestä kummipojastani. Joulussa on kyse odottamisesta, joulussa on kyse yhdessäolosta. Joulussa on kyse rauhasta ja rakkaudesta. Siunattua 2. adventtisunnuntaita kaikille!

- Emmi Gong

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joulu kuuluu kaikille lähimmäisille

Kolme kertomusta Joulusta

Ensimmäinen tarina: Joulukalenteri

Tsemppari oli yksinäinen ihminen,
puoliksi työtön, puoliksi pätkätyöläinen.
Maallista omaisuutta oli elämän aikana tuhlattu,
aina kun sitä oli kertynyt.

Koulun jälkeen, armeija oli ollut paikka, jossa hän oli
viihtynyt mutta ei ollut kuitenkaan jäänyt kantakessuksi,
vaikka olisi ollut mahdollisuus.
Ehkä veressä oli pikku pisara kulkemisen kaihoa.
Muutamaa lapsuuden kaveria hän näki sattumalta harvakseen,
samassa kaupungissa kun asuivat.

Tsemppari avasi asunnon kolhitun oven,
sytytti valon katossa roikkuvaan lamppuun,
laittoi oven kiinni ja istui yksiön ainoalle tuolille.
Joulukuun neljä ensimmäistä yötä hän oli viettänyt
neljässä eri kämpässä.

Se oli jopa Tsempparille poikkeuksellisen kova
kortteerin vaihtotahti.
Aamuisin oli henk.koht omaisuus pakattu selkäreppuun
ja lähdetty kohti seuraavaa etappia.
Mutta tänään oli tärpännyt.
Pätkätyöstä oli tullut sopivasti palkkaa taskuun
ja samalla vihje kämpästä.
Asunnon oli pystynyt maksamaan kuukaudeksi eteenpäin.

- Niinpä, Tsemppari ajatteli
nostaessaan repusta pöydälle lenkkimakkaran,
leivän, maitotölkin ja halvan kännykän.
- Joulukuun viides luukku.


Toinen tarina: Joulukoristeet

Kimaltavat koristeet eteisen lattialla näyttivät
ihmeellisiltä.
Ainoa katseli ihaillen, tarkkaan.
Koristeiden sisällä värikkäinä
näkyi kuvia, hahmoja, toiveita, lahjoja,
joita hän oli salaa toivonut mutta joiden hankkimiseen
tarkoitetut rahat oli juotu.
Oli käynyt hyvä tuuri,
ettei pullojen tilalla ollut mitään pahempaa.

Yksitellen Ainoa laittoi lattialla lojuvat joulukoristeet
pyörimään ja päätti sitten mennä herättelemään äitiä.
Kaupassa pitäisi käydä.

Ainoa oli juuri noussut seisomaan
kun ovikello soi.
Ei saanut avata. Voi olla pahoja ihmisiä.
Väliovi oli auki ja postiluukku liikkui.
- Systerii, Ainoaa, onko ollut kilttejä lapsiaa,
matala ääni huuteli luukusta.
Vastoin ohjeita Ainoa käveli ovelle ja avasi sen
koska halusi nähdä äänen, joka tiesi hänen nimensä.
Ovesta astui eteiseen, hieman äidin kasvonpiirteitä omaava pitkä mies,
joka nosti Ainoan syliinsä ja halasi kovasti.
- Mitäs kummityttö, etkö tunne, Enohan se tässä.
Missä äiti on, oletko jäänyt yksin kotiin?
Ainoa pudottautui Enon käsivarsilta ja juoksi vessan ovelle.

- Täällä, äiti lepää ennenku me lähetään kauppaan.
Eno avasi vessan oven ja katsoi hiljaa lattialla makaavaa
naista, otti kännykän ja soitti vaimolleen.
- Tulisitko tänne, sisko pitää viedä katkolle ja Ainoa
tulee meille jouluksi.
Tää on taas tätä.

Ainoa katseli joulupukkia ja päätteli että sen täytyy olla oikea,
koska Eno istui hänen vieressään.
Täti oli toisessa nojatuolissa ja hymyili.
Ainoalla oli iso pehmeä paketti käsissään
ja lattialla oli vielä viisi,
koska tontut olivat kuin olivatkin nähneet,
että hän oli ollut koko vuoden ihan kiltti.
Ainoa hymyili eikä vielä tiennyt
että tämän Joulun avulla
hän selviytyisi vaikka mistä.
Kuusessa oli oikeat koristeet.


Kolmas tarina:  Sotalapset siellä jossain

Harmaiden pilvien,
harmaan maiseman,
harmaiden mielien yläpuolella.
Paistaa aurinko.

Sataa näkymätöntä lunta,
näkymättömille lapsille,
jotka laskevat pulkkamäkeä.
Lämpimästi puettuina, hyvin ruokittuina,
äitiensä ja isiensä rakastamina.




Tarinat sai kirjoittaa Jyrki Puttonen


sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Joulusikermä



Toiveeni kuiskaan 
tummuvaan iltaan. 
Kuulethan, Joulu? 

Valoisaan pukuun
puen taas pihapuun.
Saavuthan, Joulu!

Arki pian vaihtuu 
Pyhään, kun saapuu
Parhain ja oikea Joulu! 

Sydämen juhlaan
askeleet suuntaan.
Tulethan, on jo Joulu! 


Pihapuun oksille 
tähtöset syttyvät.
Valoa säteilevät,
muistoille parhaille.

Polulla kimmeltää 
valkeus huurteen
Syksystä talveen 
rajaa se piirtää. 

Askeleet Jouluun 
lasket, kun kurkistat 
avoimeen luukkuun
pyhät pian saapuvat. 


Tähdet, taivaalla loistavat
maahan hiljaa putoavat.
Sataa joululunta.

Lapset, kaikkein rakkaimmat
juhlaa uutta taas odottavat.
Unelmaa, jouluista unta.

Kimaltaa kuura, valkeus,
rajaton, äänetön avaruus.
Joulun valtakunta. 


Varhain valot hiipuvat
Illat, pitkät saapuvat.
Täynnä joulun askareita.

Jäljet hankeen piirtyvät,
pikkutontun sinne jättämät.
Kimmeltää ilmassa hiutaleita.

Kotiin kannan tuoksuvan 
joulupuun, ja rakennan
sen täyteen koristeita.

Kaikki kätköt salaiset –
kai tontulla on avaimet?
Kohta kuullaan askeleita…


Tänään on adventti.
Kynttilän ensimmäisen
sytytän, niin valkoisen.

Meillä on adventti. 
Joulun hiljaisen airuen
valoa arkaa katselen. 

Tuttu ja ihana adventti
Lupaus joulusta, todellinen
valmistaa juhlan, taivaallisen.
Pyhä ja kaunis adventti.