torstai 29. joulukuuta 2016

Kehu työtoveri päivässä



Työhyvinvoinnin mittaaminen sairauspoissaoloilla on yhtä osuvaa kuin auton nopeuden lukeminen rannekellosta. Esimiehen piikkiin menevät niin juopon toilailut kuin sählyssä paukkuvat akillesjänteet.

Yhtä kaikki, paremminvoivan työntekijän työtulos voi olla moninkertainen verrattuna hermokimppuun, joka säteilee tyytymättömyyttä koko yhteisöön. Hymyillen palveleva kaupan kassa varmistaa, että satunnainen asiakas poikkeaa liikkeeseen toisenkin kerran.  Omia rahojani en viitsi kiikuttaa myymälään, jossa koen olevani vain häiriöksi.

Myönteisyyden kautta jokainen voi osoittaa lähipiirissään arjen kristillisyyttä. Mykkäkoulu tosin on suosituin aikuiskasvatusmuoto mutta reipas ”hyvää huomenta” tekee ihmeitä ilmapiirille. Eikä maksa paljon.

Tiimityö hiipii monelle työpaikalle. Ylilyönneistään huolimatta sillä on paljon annettavaa. Työskentely joukkueena vaatii työntekijältä erilaisia ominaisuuksia kuin perinteiseltä työn sankarilta. Annos sosiaalisuuttakin on hyväksi, kun töitä tehdään porukalla.

Oma työmoodini oli pitkään ”suo, kuokka ja Jussi”. Ei vilkuiltu muiden tekemisiä. Eikä arvostettu, kun ei ollut tietoa tekemisen sisällöstä. Ryhmätyö oli vahvin kirosana.

Maailma ei ole reilu. Muutamaa vuotta ennen eläköitymistä jouduin tiimipäälliköksi. Siinäpä näkökulma avartui ja kupla laajeni.

Hyvässä tiimissä jäsenten osaamiset täydentävät toisiaan. Opin arvostamaan omia kykyjäni. Aloin nähdä työtovereiden vahvuuksia uusin silmin. Kun onnistuttiin, lyötiin porukalla ylävitosia. Kun epäonnistuttiin, murjotettiin koko jengi. Tulokset olivat yhteisiä. Työtovereita oli helppo arvostaa, ajoittain jopa kehua.

Jokainen ihminen on kehun arvoinen.
 
Mauri Airila

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulun lapsi

Kaikki kolme lastamme ovat syntyneet joulukuussa. Esikoinen ensimmäisenä adventtina, keskimmäinen joulupäivänä ja kuopuskin aatonaaton iltahämärissä. Kolmeen kertaan olen saanut elää adventin odotuksessa syvästi itse Marian, Vapahtajan äidiksi tulevan, tuntoja kuunnellen ja jakaen.

Omilla lapsillani on ollut länsimaisen äitiyshuollon turvaama odotus- ja syntymäaika. Kuopuksen kohdalla lääketiede osoitti voimansa ja hänet saateltiin turvallisesti maailmaan pian sen jälkeen, kun huoli äidin ja vauvan voinnista oli nostanut hivenen päätään. En siis osaa kuvitellakaan Marian huolta tai Joosefin epävarmuutta, kun paikkaa viime voimillaan pitkän matkan tehneelle pariskunnalle ei esikoisen syntymän alla tahtonut täpötäydestä Betlehemistä löytyä.k

Kapaloon on nämä keravalaiset 2000-luvun lapset kääritty niin Jorvissa kuin Kättärilläkin, samaan tapaan kuin alkuperäinen Joulun Lapsi elämänsä ensimetreille puettiin. Niin nohevasti se kätilöiltä kävi - olikohan Marian kädet yhtä näppärät silloin 2000 vuotta sitten? Yhtä turvallisen olon se varmaan vauvoille antoi, millä vuosituhannella hyvänsä.

Samalla lailla kuin Maria kannoin lastamme yhdeksän kuukautta sydämeni alla. Kun syntiiymän ihmeen aika tuli, sain pikkuiseni rinnalle, ihan siihen sydämen päälle. Siihen he jäivät ja jälkensä jättivät - ikuisesti. Ilon kyyneleillä kastelin jokaisen päälaen ja upotin pienet pehmeät posket suukkoihin. Toivottuina Taivaan Isän lahjoina he saivat maailmaan tulla. Samaa toivon Marian tunteneen  omaa lastansa kapalossa katsellessaan.

Marian lailla jouduin yhden lapsistani luovuttamaan takaisin taivaaseen ennen aikojaan. Olen itkenyt Vapahtajan jalkojen juuressa hänen laillaan ja kysellyt Jumalalta, miksi hän antoi minulle tällaisen ristin kantaakseen. Ehkä vasta ylösnousemuksen aamussa asiat ratkeavat. Hymyilemme ehkä silloin toisillemme - Maria ja minä.

Minun joululapseni ovat tähtiä lähipiirissään. Vapahtajan syntymä sytytti tähden koko maailmaa kirkastamaan. Sama rakkaus molempia kannattelee. Joulun ihme on iankaikkisen toivon ihme.

Piia A.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Muistatko vielä




Muistatko vielä
Valkean peiton
Peltojen yllä,
Metsien sylissä?

Muistatko vielä
Lämpöisen tuvan,
Joulua tuoksuu
Parhaimmat herkut.


Muistatko vielä
Kultaiset pallot,
Hopeanauhat,
Lempeän valon?

Muistatko vielä
Toiveiden hetket
Viipyvän, viipyvän
Odotuksen?

Muistatko vielä,
Kun lahjana lapsi
Maailmaan saapui,
Lahjoja tuoden?


Muistatko vielä,
Kun enkeliäänin
Laulu soi meille
Holvien alla!

Muistat sä varmaan
Joulusi parhaan!
Se tuttuna palaa,
Uutena loistaa!

 Joulun rauhaa
toivottaa Sinulle
Liisa 







torstai 15. joulukuuta 2016

TOISIN KUIN KIRKKO OPETTAA



On muodikasta kertoa uskovansa Jumalaan - mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa. Tietämättä mitä kirkko opettaa.

Uskontunnustus viehättää minua. Se on viisaiden ja hurskaiden teologien loistava kiteytys kirkon opista. Nykyiseen muotoonsa tunnustus on hioutunut vuosisatojen saatossa teologisen työskentelyn, keskusteluiden, kiistojen, jopa taisteluiden kautta. Ei siis mikään kvartaaliajattelun tuote ellei kvartaalilla tarkoiteta neljännesvuosituhatta.

Voinko lausua uskontunnustuksen ääneen sunnuntai sunnuntain perään? Kyllä voin. En siksi, että ymmärtäisin sen kaikkia väitteitä ja vivahteita. Vaan siksi, että uskontunnustuksen syntyprosessi vakuuttaa minut.

Prosessissa on samoja aineksia kuin tieteellisen maailmakuvan rakentumisessa. Tieteen kokonaiskuva maailmastamme muotoutuu tieteentekijöiden tuottamien tutkimustulosten, niiden testaamisen ja tieteellisen keskustelun perusteella. Parhaat argumentit lopulta voittavat ja pääsevät osaksi tieteellistä maailmankuvaa. Se tietysti täydentyy jopa päivittäin uusilla tiedonpalasilla. Vastaavasti vanhentunut tieto häipyy vähin äänin.

Minulla ei ole edellytyksiä selvittää itselleni tieteellisen maailmankuvan jokaisen nurkan paikkansapitävyyttä. Ostan kokonaiskuvan siksi, että luotan tieteelliseen menetelmään muun muassa 40-vuotisen tieteilijänkokemukseni perusteella.

Uskontunnustuksen ja tieteellisen maailmankuvan sisällöt eivät riipu siitä, mitä mieltä sosiaalinen media tai Suomen eduskunta ovat milloin mistäkin asiasta. Lakeja voi säätää mutta luonnonlait määräytyvät.

Minulla on hyvä itseluottamus. Tästä huolimatta varon rakentelemasta itselleni kirkkomme tunnustuksesta poikkeavaa uskonkäsitystä. Hömpälle ja huuhaalle kuten horoskoopeille, astrologialle, joogafilosofialle ja luonnonhoidoille on tunnusomaista, ettei niillä ole esittää markkinoimilleen opeille mitään vakavasti otettavaa pohjaa.

Uskontunnustusta tuskin on hakattu graniittiin. Teologien työskentely tuo koko ajan esiin uutta tietoa, joka voi vaikuttaa myös tunnustuksemme sisältöön. Hyvä näin. Voin tulevaisuudessa lausua ääneen myös uusitun uskontunnustuksen, jos se on syntynyt huolellisen prosessin kautta.

Mauri Airila