torstai 8. joulukuuta 2016

Hyvää aviomiestä kannattaa lukea!

Tiedätkö tunteen, joka valtaa, kun on lukenut loppuun erinomaisen kirjan? Ajatukset ja tunteet ovat vielä kirjan parissa, vaikka kirja-ryökäle ottaa ja loppuu. Juuri tällainen lukukokemus oli Liane Moriartyn ”Hyvä aviomies.” Se piti minua otteessaan alusta loppuun saakka, niin kuin loistavan kaunokirjallisen tuotoksen kuuluukin. Olen niitä tyyppejä, jotka lopettavat huonon filmin tai kirjan kesken ajatellen ”tähän en tuhlaa kallisarvoista vapaa-aikaani”. Toisaalta minun on hirmuisen vaikea keskeyttää edes järkisyistä hyvän kirjan lukemista. Aamulla sitä sitten vain ”kiittää” itseään, kun tuli luettua aivan liian myöhään...

Hyvä aviomies – kirjassa viehättää sen elämänmakuisuus ja kerronnan tempo. Suvantovaiheita ei juuri ole, juoni kehittyy ja tiivistyy koko ajan loppua kohti. Henkilöhahmot herättävät valtavan tulvan ajatuksia. Eikö meistä jokainen olekin juuri tuollainen kuin John-Paul tai Cecilia, joiden syyllisyys purkautuu fyysisesti, näkyy valinnoissa ja toimissa? Lukiessa huomasin ajattelevani kiitollisena kirkkoamme, joka opettaa tunnustamaan synnit. Syyllisyys on elämää tukahduttava taakka, josta ei pääse vapauteen muutoin kuin tunnustamalla ja katumalla.

Ihastuttavaa Moriartyn kirjassa on sen ihmiskäsitys: kukaan ei selviä puhtain paperein, edes se, jota olet aina ihaillut hänen pystyvyytensä tähden. Kenelläkään ei oikeasti ole varaa tuomita toista, sillä on vain ajan kysymys, milloin itse toimimme samalla lailla kuin arvostelemamme henkilö. Eräs kirjan henkilöistä toteaa hauskasti kokemuksen syvällä äänellä: ”Avioliitto on yksi mielenhäiriön muoto; rakkautta, joka häilyy koko ajan ärtymyksen partaalla.”

Kristiina Nyman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti