sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vanhan loppu ja uuden alku






Neljä vuosikymmentä Keravalla asunut ja täältä ympäri maailmaa matkustellut Hannu-Pekka Laiho tarkkailee elämää toimittajan joskus vähän kriittisinkin silmin. ”Ison viikkolehden toimittajana ja toimituspäällikkönä, ja nyt viimeksi lähes 20 vuotta Punaisen Ristin kansainvälisen avustusverkoston työntekijänä, tapasin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Oli herroja ja rikkaita, mutta paljon myös köyhiä, kärsiviä ja apua tarvitsevia. Kaikki he kuitenkin olivat ihmisiä -  lähimmäisiäni”. 

 Joulunaikaan ja vuodenvaihteeseen liittyy paljon kyyneleitä. Minulle ne ovat voittopuolisesti ilon ja kiitollisuuden kyyneleitä. Iloitsen läheisistäni, kuuntelen joulumusiikkia ja muistelen elettyjä vuosia. Saan tavata lapsia ja lastenlapsia, ystäviä kaupungilla tai kirkossa.

Silti joulunaikaan liittyy haikeutta. Ehkä se johtuu siitä, että joulu on jotenkin kiinteä osa sukupolvien ketjua. Omat lapsuuden joulut muistoineen, sitten oman perheen joulut lasten riemuineen ja nyt isovanhempina taas erilaiset joulut pääosin kahdestaan vaimoni Pirkon kanssa. Joulu tuo paitsi perspektiiviä elämään myös sanomallaan, lauluillaan ja tunteillaan jotenkin ihmisyyden pinnalle.

Entä sitten vuodenvaihteen haikeus. Ehkä se johtuu siitä, että jotakin on päätymässä, mutta myös jotakin uutta on alkamassa. Mennyttä vuotta ei saa takaisin tai uusittua – tulevasta vuodesta ei vielä tiedä.

Mutta yhden ilon ja kiitollisuuden keskellä moni toinen pyyhkii myös surun ja ahdistuksen kyyneleitä. On läheisten menetyksiä, yksinäisyyttä, sairauksia, perheväkivaltaa – sellaista, jota moni hyvinvoinnin keskellä elävä ei useinkaan tule ajatelleeksi. 

Olen joskus sanonut, että voin olla kiitollinen myös siitä, että olen saanut tehdä sellaista työtä, jolla on ollut merkitys, mutta joka on myös joka päivä opettanut minulle jotakin uutta. Joulunajan ja yleensäkin juhla-ajan yksinäisyydestä ja varjoista opin paljon vuosia sitten ruotsalaiselta Åren seurakunnan papilta.

Vietimme perheemme kanssa 1980 ja -90-luvulla monia pääsiäisviikkoja Åren hiihtokeskuksessa ja kävimme säännöllisesti myös hiljaisen viikon messuissa Åren vuosisatoja vanhassa kirkossa. Seurakunnan pappi oppi tuntemaan meidät ja kerroimme, että olemme aktiivisesti mukana Keravan seurakunnan toiminnassa. Ehkä siksikin hän tuli usein juttelemaan kanssamme messun jälkeisellä iltateellä.

Kerran juttelimme papin työstä hiihtokeskuksessa. Arvelin, että hänellä on ilmeisesti mukava työ, kun saa tavata laskettelulomalle tulleita ihmisiä ja perheitä. Ihmiset vaihtuvat ja rutiineihin ei ehdi kyllästyä.

Pappi katsoi minua hiljaa ikään kuin arvioiden, kannattaako asia ottaa puheeksi. Lopulta hän sanoi, että itse asiassa työ Åressa on paljon raskaampaa kuin se aiempi – seurakuntapapin työ Upsalassa. ”Liian monen perheen rauhallinen, aurinkoinen hiihtoloma on vain toteutumaton haave”.

Pastori kertoi lopulta, että joulu ja pääsiäinen ovat poliisille ja papeille hiihtokeskuksessa kiireisintä ja tuskaisinta aikaa. Hän kertoi, että arkea valtavien kiireiden, työpaineiden ja vauhdin keskellä elävät perheet kasaavat yhteiselle lomaviikolle valtavat määrät odotuksia, toiveita ja vaatimuksia.  Vaimo toivoo huomiota mieheltään, lapset isältään. Isä koettaa korvata kaikille ne pitkät työpäivänsä, jolloin e ole ehtinyt olla vaimon tai lasten elämässä läsnä. On viikkoja suunniteltu, mitä sitten tehdään, kun ollaan rauhassa yhdessä. Miten horjuvaa avioliittoa – tai suhdetta lapsiin – vahvistetaan. Miten syödään yhdessä, lasketellaan yhdessä, jutellaan ja tehdään sitä ja tätä sitten yhdessä, kun on aikaa.

Kun nämä ihmiset sitten saapuvat autolla tai junalla satojen kilometrien matkan lomakeskukseen, kaikki jo ovat valmiiksi väsyneitä. ”Tätä me tehdään, tämä me korjataan” -lista lähtee heti alussa väärille raiteille ja pahimmassa tapauksessa koko lomaviikko on perheelle täydellinen katastrofi. Tarvitaan poliisia ja tarvitaan pappia setvimään rikkoutuneita avioliittoja ja väkivaltaisuuttakin.

Papille oli selvästi tärkeää keskustella tuosta aiheesta. Ehkä se oli ajankohtaista juuri silloisella viikolla tai sitten hän halusi kertoa asiasta myös minulle siksi, että tiesi minun olevan toimittaja. Voisin ehkä joskus kirjoittaa aiheesta ja siten auttaa ihmisiä ymmärtämään, että yhteisen loman suunnittelemiseen voi olla hyvä liittää myös muutakin pohdintaa kuin vain majoituksen ja lippujen varaukset!

 Olen tuosta kohtaamisesta alkaen muistanut, että aurinkoinen matkailuesitteen kuva saattaa kätkeä taakseen monenlaisia tarinoita. Senkin olen muistanut, että seurakunnan työ on hyvin monipuolista. Paljon moninaisempaa kuin äänekkäät kriitikot edes ymmärtävät.

Ja lopuksi. Pitäkää ensi vuonnakin hyvää huolta itsestänne ja läheisistänne!

Hyvää Uutta Vuotta 2018!
Hannu-Pekka Laiho



P.S. Ruotsin Västeråsissa on joulunaikaan syntynyt mielenkiintoinen teologinen keskustelu siitä, mikä itse asiassa oli Jeesuksen sukupuoli.

Paikallinen seurakunta julkaisi Västerås Tidningenissä ilmoituksen, jossa kutsuttiin kaupunkilaisia joulun ajan tilaisuuksiin. Ilmoituksessa oli mukana mm. tällainen teksti: "Välkommen Jesus! På juldagen, 25 december, föddes Jesus, ett efterlängtat barn. Hen föddes när de lyckliga föräldrarna Maria och Josef var på resande fot".

Ilmoitustekstissä käytettiin siis sanaa ”hen”, joka ei kerro, onko kyseessä mies vai nainen. Tekstin ”hen” on aika uusi ruotsin kielen kolmatta persoonaa ilmaiseva sana. Sen on toivottu korvaavan vanhat sanat ”han” ja ”hon” (feminiini), eli samalla tavalla kuin suomeksi sanotaan hän ja voidaan tarkoittaa niin poikaa kuin tyttöä.

”Hen” -sanasta nousi tietysti vilkas keskustelu. Västeråsin hiippakunnan tuomiorovasti Susann Senter joutui lukuisia kertoja selittämään, miksi vanhasta ”han” -sanasta on luovuttu.

Tuomiorovastin selityksistä tuli varsin monitahoisia ja mm. iltapäivälehti Expressen tiukkasi tuomiorovastilta, kumpaa sukupuolta Jeesus hänen mielestään on.
Susann Senter vastasi, että historiallisena henkilönä Jeesus on mies. Mutta teologisessa ymmärryksessä Jeesus on tosi ihminen ja silloin hän ei ole mies eikä nainen. (”Som historisk person är han en man. Men i teologisk förståelse är det en sann människa, då är han bortom man eller kvinna”).
Mitä mieltä sinä olet asiasta?


keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Unelma paremmasta menneisyydestä


Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten - rakentavan kriittisesti, eteenpäin katsoen, historian opetuksia arvostaen.



Puolalaiset – nuo itseironian mestarit - lohkaisivat neuvostoimperiumin puristuksessa, että tänä vuonna valtion talous tosin on huonommassa kunnossa kuin viime vuonna mutta onneksi paremmassa kuin ensi vuonna.

Muutettavat muuttaen tuo murjaisu luonnehtii kirkkomme jäsenmäärän kehitystä. Seurakuntaan kuuluvien osuus on monesta syystä laskusuunnassa eikä loppua näy. Jos Helsingin kehitys ennakoi pohjoisempien seurakuntien tulevaisuutta, niin kaikkialla on edessä talouden ja toiminnan vyönkiristys.

Jäsenpakoon kirkkokansa voi asennoitua säikähtämällä, kieltämällä, vähättelemällä, toivomalla tai pitämällä kehitystä luonnonlakina. Jäsenkadon patoamista pohditaan monella foorumilla asiantuntevin voimin. Yksittäisen seurakuntalaisen on vaikea tuoda lisäarvoa tuohon mietintään, sen verran monitahoisesta ongelmakimpusta on kysymys.

Sotimisessa ja politiikassa hyökkäys on usein paras puolustus. Jos juuttuu puolustamaan, ennen pitkää joutuu perääntymään uusiin puolustusasemiin. Ja niin edelleen, kunnes ei ole enää puolustettavaa. Erityisesti some-kaudella hyvänkin asian puolustaja on aina myöhässä asiallisia ja asiattomia hyökkäyksiä vastaan. Jälkikäteen on turha rypistellä omilla selityksillään.

Miten tuo sotaisa vertauskuva liittyy rauhaa rakastavan kirkkomme käyttäytymiseen? Muutenkin kuin niin, että kirkkomme taitaa näkyä julkisuudessa sotaisana taistelutantereena, jossa milloin mikin asia jakaa seurakuntalaisia keskenään taisteleviin vuohiin ja lampaisiin. Ajattelen, että ”hyökkääminen” tarkoittaa aloitteellisuutta ja myönteisten asioiden nostamista julkisuuteen. Kuluneena vuonna olen nähnyt tästä hyviä esimerkkejä.

Itse seurasin varsin passiivisena valmisteluita, joita tehtiin Senaatintorilla pidetyn Suomalaisen messun juhlaesitystä varten. Tapahtuma oli lopulta huikean vaikuttava jopa jäyhän insinöörin mielestä. Ilman pahansuopaa ennakkoasennetta tuosta messusta oli vaikea löytää asiallista arvosteltavaa. Toinen mieleeni tuleva esimerkki on reformaation merkkivuoden näkyvä korostaminen seurakunnissa ja reformaatiota esittelevien monenlaisten tapahtumien järjestäminen. Merkkivuosi valotti hyvin sitä, kuinka syvälle kulttuuriimme reformaation ideat ja vaikutukset ovat porautuneet.

Kirkko ja seurakunnat näkyvät myönteisellä tavalla katastrofien ja onnettomuuksien yhteydessä. Kirkot täyttyvät, kun muistohetkissä puretaan kollektiivista surua. Kaikki kunnia tälle työlle. Onko kuitenkin vaarana, että näin kirkko näkyy vain elämän marginaalissa silloin, kun jotakin epätavallisen ikävää on sattunut? Miten löytäisimme normaalista arjesta sellaisia nostoja, jotka havahduttavat tavalliset ihmiset uudella tavalla näkemään kirkon uskon myönteisen merkityksen?

Eipä siis jäädä unelmoimaan niitä menneitä yhtenäiskulttuurin kulta-aikoja, jolloin kirkkoon kuului 90+ prosenttia suomalaisista. Vanhan salakuljettaja Laitisen sanoin: ”aika entinen ei koskaa enää palaa”. Hypätään pois vanhan haikailusta ja katsotaan rohkeasti tulevaisuuden haasteita edesmenneen keravalaisen trubaduurin Seppo Kohvakan tapaan: ”paras on edessäpäin”.
 

 

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Twelve random thoughts for Christmas


1) The words joulu (Finnish), Jul (Swedish) and Yule (Old English) all have the same Germanic root: it was an ancient winter festival. ”Yule” is still used in English, eg. in Yule log (a kind of cake eaten at Christmas).

2) In modern German the word for Christmas is Weihnachten (Holy Night) In Latin languages the word for Christmas comes from the word for birth (eg. Navidad).

2) The first Christmas took place in a hot country in the Middle East, probably not in winter either. So why do we have all this imagery of snowmen, reindeers, fir trees and so on? Not to mention penguins.

3) There are twelve days of Christmas if you count from the 25th December – 5th January. Epiphany used to be celebrated on the evening of the fifth rather than on the 6th; hence its other name, Twelfth Night.

4) The traditional dish on Christmas Day in Britain used to be goose. Turkey arrived from America in the 1900s, and more or less completely took over.

5) The 26th has a much better name in Finnish (tapaninpäivä) than in English (Boxing Day). However, some churchy people refer to Boxing Day by the more religious St. Stephen’s Day.

6) In my childhood, Santa Claus was widely believed to live at the North Pole. Nowadays British, and even American children think he lives in Lapland. The marketing of the idea of Santa Claus living in Lapland has been incredibly successful. Even I’m starting to believe it.

7) For many Brits, Christmas involves carols, mulled wine (=glögi), Midnight Mass, lots of food, presents, a Christmas tree and seeing family / relatives. Sound familiar?

8) There are differences, too: presents in a Christmas stocking, the Father Christmas that nobody ever sees, the James Bond film in the afternoon, Christmas crackers (paukkukarkit) and the lack of sauna. There is also a strong emphasis on a merry Christmas rather than a peaceful one.

9) Why is the Finnish Santa Claus called Christmas Goat?

10) Next time your child asks you to buy them a Playstation or similar, and you desperately try to think of an excuse for not buying one, remember that expensive presents are Biblical: think of the Three Wise Men.

11) The tiernapojat tradition is alive and kicking in Finland, but the British equivalent (”Mummers”) has more or less died out. On the other hand, there are still Mummers in the USA.

12) Drinking alcohol at Christmas is perfectly socially acceptable in the UK, but drink-driving has become taboo.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Pieni enkeli




Kurkisti pieni enkeli
Pilvien ikkunasta.
Talvista maata tutkaili
Satoi lunta taivaasta.

Katseli pieni enkeli
Valkeutta puhdasta
Säveltä uutta hyräili  
Hiutaleen havinasta.

Muisteli, pieni enkeli
Pyhää pilttiä, seimen lasta,
Joka tallissa elämän aloitti -
Ei tunnettu kuningasta.

Niin lauloi pieni enkeli
Joulun suuresta lahjasta
Ja taivaan holvi helisi
Riemusta korkeimmasta.



Hyvää Joulua Sinulle toivottaa Liisa 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Adventtitunnelmia Espanjasta


 
Asumme Los Polichesin kirkkoaukiolla, jossa soitetaan adventin aikaan kaiuttimista koko päivän joulumusiikkia. Jouluyö-Juhlayö -laulusta lauletaan myös suomenkielinen versio.

Kaupunki on julkaissut vihkosen, jossa on listattu kaikki joulun-uudenvuoden-loppiaisen tapahtumat. Kaupunginjohtajan tervehdys on ”rakkaat asukkaat” tyyliin. Täällä kaupunginjohtaja on näkyvästi mukana kaikissa tapahtumissa, myös kulkueissa.

Malagassa, joka on hieman Helsinkiä suurempi kaupunki, on mahtavat jouluvalot. Kuuluisin paikka on Larios-kävelykatu, jonka ylle on rakennettu valoista kaariholvi, joka muistuttaa lähellä olevaa katedraalia. Kerran elämässä kannattaisi tulla katsomaan Malagan jouluvaloja, se olisi matkan arvoinen elämys.

"Sanotaan, että joskus määränpäämme ei ole paikka, vaan uusi tapa nähdä asiat ympärillämme. Se on kuin täyttäisi matkalaukkunsa kokemuksilla. Kun muutat tapaasi katsella elämää, elämäkin muuttuu. Siis, katso uusin silmin."
 

Fuengirolan kaupungintalon edessä on näyttävä joulupallo. Pallon sisällä pidetään mm. musiikkiesityksiä.
 
Jaakko Nyman