sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Me olemme mitä olemme

Sanoivat, että kevät on tulossa. Uskoin, kunnes yhden päivän aikana sain kokea lähes kaikki neljästä vuodenajasta.

Tällaiset dramaattiset säätilamuutokset saivat minut pohtimaan ilmaston lämpenemistä ja luonnon tilaa noin ylipäänsä. Samalla kuuntelin uudemman kerran Sonata Arctican kappaleen "We Are What We Are" albumilta "The Ninth Hour", joka sisältää hyvinkin vahvasti kantaaottavia kappaleita polttavista puheenaiheista, kuten ympäristö.

Linkki kappaleeseen löytyy TÄSTÄ! 

Mieleeni takertui erityisesti kappaleen kertosäe:

We could save our world
But we are what we are
We should love our Earth
But we are what we are
It takes care of our loved ones
But we are what we are 

Toistuva fraasi kääntyisi suomeksi "mutta me olemme mitä olemme". Lauseen tarkoitus on kuvastaa jonkinlaista kyvyttömyyttä tarttua toimeen: maailman pelastamiseen. Meillä olisi mahdollisuus toimia, mutta jostain luonteenomaisesta syystä emme sitä tee. Olemme tilanteessa, jossa jotakin pitäisi tehdä, mutta ihmisenä emme tee valintoja sen eteen, että asiat muuttuisivat.

Mutta voiko meitä syyttää? Ehkä, ehkä ei. 

Ympäristökysymykset ovat jo vuosia olleet enemmän tai vähemmän tapetilla. Hippiliikkeestä alkaen monet ovat pyrkineet pitämään yllä ihmisten tietoisuutta ympäristöä koskevista vaaroista.Viimeisen parin vuoden aikana puheet lihateollisuuden vaikutuksista ympäristöön ovat saaneet huomiota, ja monet ovatkin ryhtyneet kasvissyöjiksi helppojen vaihtoehtojen tultua markkinoille. Tietoisuus on lisääntynyt ja tutkimusten mukaan nuoretkin kokevat ympäristökriisin olevan suurimpia tulevaisuusuhkia maailmassa. 

Samanaikaisesti viesti ympäristönsuojelusta koetaan toisessa päässä hieman eri tavalla. Katsontakantojen kärjistyessä luonnonsuojelusta on tullut yksilönvapauskysymys, jossa kehotteet toimia ympäristön hyväksi nähdään vapautta rajoittavina, turhana "hippeilynä" tai jopa valheellisina uhkakuvina. Tutkimuksia aiheesta pidetään huuhaana, ja monien ympäristöryhmittymien radikalisoituminen nähdään todellisena uhkana yhteiskuntajärjestykselle. 

Kahden tulen välissä pieni ihminen on aika pahassa pinteessä, kun vastakkaiset ääripäät eivät pysty osoittamaan minkäänlaista luottamusta toisiinsa, ihan vaan periaatteesta. Keskusteluun osallistujat perustelevat argumenttinsa toisinaan varsin uskottavasti, toisinaan myös erittäin heikosti, eikä asioihin perehtymättä pysty ottamaan kantaa. Kuitenkin elämme aikaa, jolloin puolensa valitseminen on erityisen korostunut, ja joudumme ahdistavaan tilanteeseen. 

Minkä ratkaisun ihminen vaistomaisesti tekee, kun uuden asian kohtaaminen tuntuu liian suurelta? Jos sitä ei tarvitse kohdata pakolla, hän jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, koska se on yksinkertaisempaa - joko silkasta apatiasta tai varmuudesta omien tekojensa oikeutukseen. Jos vastaukset vaikuttavat epäselviltä, ei kenties ole vielä hätää. Kun konsensusta asiasta ei ole, on helpompi katsoa sivusta miten asiat kehittyvät. Ehkä jonakin päivänä asioiden täytyy muuttua, mutta nyt ei näyttäisi olevan vielä sen aika. Vai onko?

Me todella olemme mitä olemme. 

-Mikael

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti