sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kevätretkiltä lapsuuden muistoihin


Marke on syvällinen pohtija ja runojen rustaaja, välillä pintaliitäjäkin, äiti, mummi ja Keravan seurakunnan diakonissa, joka kirjoittaa elämästä ja kaikesta siihen liittyvästä maan ja taivaan välillä.

Seurakunnan kevätretket, yhdessä matkaaminen ja iloinen retkitunnelma nostavat lapsuuden kesämuistoja pintaan. Niin totta ovat laulun, Kultainen nuoruus, sanat: "Lapsena tuntenut murheita en, kohdata vain, riemuja sain, siksi tuo aika niin onnellinen, säilyykin muistelmissain." Retkipäivät tuovat sydämelle lämpimiä tilannekuvia lapsuudesta.

Kesäisin äidin ja siskon kanssa teimme mummola-matkoja linja-autolla, kun isä jäi vielä töihin kaupunkiin. Kuljin linja-auton käytävällä (silloin ei ollut turvavyöitä) ja juttelin lapsen avoimuudella kanssamatkustajille. Sain joskus muutaman pennin ja kerran pienen punaisen lompakon yhdeltä tädiltä. Kun saavuimme mummolaan, mummo usein lypsi lehmiä veräjän luona tai navetassa. Ilmassa leijui ihana lehmien tuoksu, jota vieläkin rakastan. Hevosenkenkiä oli navetan ulkoseinällä ja ukin pappa-tunturi siihen nojaamassa. Navetan ylisille johti laho puupöllisilta. Sen juurella oli iso kivi, jossa oli panosten reikiä ja kiveltä upeat auringonlaskumaisemat alaviin viljapeltoihin ja metsiin.


Mummon ja ukin kotitalon ulko-oven molemmin puolin kukkivat vanhat perennat. Talossa oli pieni keittiö, ruokakomero, tupa ja kaksi kammaria ja sen asukkaina pieni, pyöreä mummo ja lyhyt, laiha, lempeäkatseinen ukki, minulle rakkaat ihmiset. Porstuasta vintille veivät portaat, mutta sinne ei saanut mennä, kurkkia sai kyllä portaiden päästä. Keittiössä oli suuri hellauuni ja tuvassa leivinuuni. Jotain mummo leivinuunissa paistoi, leipää ja pullaa varmaankin, sitä en tarkkaan muista. Tuvassa oli pitkät räsymatot. 

Muistan heinäsirkkojen sirinän, ampiaiset pihanurmikon apilankukissa, kauniin väriset perhoset ja sudenkorennot. Perunamaassa kasvoi punaisia perunoita ja pellon kupeessa marjapensaita sekä kirsikka- ja omenapuita. Aitassa oli viljalaarit, kesänukkumapaikat ja vanhoja tavaroita sekä vanhat, valkoiset lastenvaunut, joissa minä ja siskokin olimme nukkuneet.


Kaivotien reunaa koristivat korkeat heinät ja niittykukat. Viikatteella ukki niitä niitti. Ukin savusaunassa oli pimeää ja nokista ja sammakoita. Saunan vieressä vinttikaivo, josta haettiin vettä sangoilla tupaan. Kaivon lähelle eivät saaneet mennä kuin aikuiset. 

Minulla oli heinäsirkkoja kenkälaatikossa heinien seassa ja rei´ itetty muovikelmu sen päällä. Maitoa haettiin hinkillä naapurin maalaistalosta pellon kautta metsäpolkua kulkien. Maalaistalon mutalampi houkutteli kuumina kesäpäivinä uimaan, mutta uiminen oli vaarallista. Muta voisi imeä sisäänsä ja iilimadot tunkea verisuoniin, niin äiti ainakin vakuutti. Laiturilta sai vähän kastaa varpaita. 

Uneksin öisin, sillä päivän tapahtumat olivat niin jännittäviä. Muurahaisia tuli unissa sänkyyn, niin kuin niitä kulki kamarin lattianurkissa vilisemällä päivisin. Hämähäkit, ampiaiset ja muut ötökät eivät antaneet yörauhaa. Hula-hula-vannetta pyöritettiin ahkerasti. Metsämansikoita sai kerätä heinänkorteen ja syödä mustikkamaitoa aamupalaksi. Pihakeinussa ukki keinutti niin lujaa, että keinun pönkä nousi. Pelotti, että koko keinu kaatuu, mutta ei se kaatunut. Ja ukki vaan nauroi. Hampaita puuttui alaleuasta.


Mummolassa ei ollut puhelinta eikä televisiota, mutta yhdessä naapurissa oli. Katariina ja Munkkiniemen kreivi- elokuva sai pienen tytön sydämen haltioitumaan. "Ne pussas, ne pussas", huusin käsiä taputtaen ja ilmassa hyppien ja kaikilla oli hauskaa, vaan ei minulla - hävetti.

Muistoissa monia poutapilvisiä kesäpäiviä ja naku-auringonottoa punaherukkapensaan takana pistelevän heinänsängen päällä. Niin eläviä muistikuvia, kuin olisin nyt siellä. Aurinko paistoi aina, ainakin pienen tytön muistoissa.


Retkipäivissä on jotain hyvin samaa. Yhdessä mukavassa seurassa matkan tekeminen, jutustelu, ruokaileminen, laulaminen, saunominen, uiminen, kesän lämmöstä ja auringon paisteesta nauttiminen, luonnon tuoksut ja upeat värisävyt, tikkumakkaran paisto ja lopuksi Jumalalle laulettu kiitosvirsi - siitä on hyvät muistot tehty, ei vain lapsen maailmassa, vaan myös meidän aikuisten.

Aurinkoista ja virkistävää kesää toivottaen!

- Marke-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti