lauantai 19. elokuuta 2017

Suuremman suojassa


Eija V. kirjoittaa varhaiskasvatusta eli Vakkaa koskevista asioista ja ilmiöistä, Vakan sisältä ja joskus myös Vakan vierestä.

Kuluneella viikolla Keravalla peruskoulut ja lukiot aloittivat syyslukukautensa. Tiistaiaamulla oli liikenteessä paljon pieniä koululaisia. Osa heistä oli ensimmäistä kertaa kulkemassa koulutietä. Tänäkin vuonna oli vapaaehtoisia suojatievahteja, keltaliivisiä ”suojelusenkeleitä”, suojaamaan erityisesti pienten koululaisten suojatie ylityksiä vilkkailla katuosuuksilla. He olivat hyviä varoitusmerkkejä meille autoilijoille, että liikenteessä on taas pieniä ihmisiä.

Koulutiensä aloittivat pienet peruskoululaiset, mutta uusia oppilaita aloitti tai aloittaa, myös lukioissa, ammattikouluissa, ammattikorkeakouluissa, yliopistoissa ym. Yhtälailla hekin tarvitsevat suuremman suojelusta ja siunausta omiin arkipäiviinsä, kuin nämä koulutiensä aloittaneet eka luokkalaiset.


Jokainen meistä on luotu Jumalan kuvaksi ja siksi olemme tärkeitä ja ainutlaatuisia. Ainutlaatuisuutemme vuoksi Jumala on luvannut pitää meistä huolen. Meidän tehtävämme on pitää huolta toinen toisistamme. Tässä epävarmuuden ja pelon maailmassa, lohtua ja turvaa tuo ajatus siitä, että elämme kaikki asiat ovat suuremman suojassa!

 ”Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla.”

Virsi 397: 1. säkeistö

 
 
Eija V.

lauantai 12. elokuuta 2017

Veden väri on taivaan väri



Aamu on täyttä kultaa, valoa. Syksyn kynnyksellä ilma on autereinen, sumukeijut tanssivat veden yllä, katoavat, kun päivä on korkealla.


Veden pinta väreilee kuin hengitys. Kalamiehen veneen peräaalto tavoittaa rantaa. Hiljainen liike, aurinkoa heijastaen. 


Kuikkalauma pitää kokoontumisajot järvenselällä. Alkukesästä arka ja ihmisen tieltä väistyvä lintu tulee hieman lähemmäs, luottaa joukkovoimaan. Kesän kuulumiset kerrotaan kärttyisällä kuikankielellä, joka muistuttaa käheästi puhuttua tanskaa…



Harmaiden päivien vesi on kuin terästä, jäyhän sävyistä. Vesi on viileää iholla, sen kosketus tuntuu pitkään. 


Kesän lämpö antaa odottaa itseään, aurinko ei ehdi lämmittää ulappaa, ei edes uimapoukaman matalaa vettä.


Aurinko saa lahden kimmeltämään. Valoläikät keinuvat kohti rantaa, teräs on kirkastunut hopeaksi, kullaksi. 


Valo leikkii koivunlehdillä, saa värit loistamaan, keskipäivän valo ja tuulen leikki tuhlaa sävyjä, liikettä, tunnelmaa. Harmaa kesä vaihtuu hetkessä väreihin, iloon. 


Jokainen ilta on uusi. Aurinko kumartaa kohti horisonttia, kiittää päivästä, saa pilvet hehkumaan, aina uusi muodostelma, uusi pilvien ja valon maisema.




Ilta viipyy, vesi värjäytyy taivaan väreihin. Tyyntyvä, hiljaa väreilevä pinta ei tyydy yhteen sävyyn, vaan heijastaa koko paletin.



Uimapoukaman vesi on illan viimeisinä hetkinä tummaa.
Kun kuu nousee, tumman veden yli piirtyy kultainen silta.

Veden väri on taivaan väri. 
Taivas on lähellä. 




Liisan tajunnanvirtaa ja kesämuistoja, päivistä, joina oli aikaa katsella taivaan värejä.