tiistai 31. lokakuuta 2017

Kaipaa, koe, tunne, elä!

Mikael Björkas on palannut blogin ääreen. Tällä kertaa syynissä Haloo Helsingin vanha hitti "Maailma on tehty meitä varten". 



 Haloo Helsingin maailmanvalloitus (?) on saanut aika paljon vauhtia viimeisen parin vuoden aikana. Tällä kertaa blogin puitteissa ajattelin tutkia ajatuksia, jotka heräsivät kuullessani pitkästä aikaa Haloo Helsingin biisin "Maailma on tehty meitä varten". Tätä kautta yritän myös tekstieni puitteissa päästä lähemmäksi sitä, mitä suurempi yleisö tykkää kuluttaa, enkä jää jumiin omiin indie-kikkailuihini.

Linkki kyseiseen stygiin löytyy TÄSTÄ

Biisin kertosäe esittää hyvin mielenkiintoisen kuvakulman ihmiseloon. Kun teksti muuten käsittelee tyytymättömyyttä omaan elämään ja murehtimista omasta tulevaisuudesta, kertosäe lähtee etsimään positiivisuutta elämän avaruudesta:

Tässä mä seison kaipausta rinnassa
Vaikka tää loppuisi yhdessä illassa
Maailma on minun, maailma on sinun
Maailma on tehty meitä varten
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää

Kukapa sitä ei nauttisi maailman mahdollisuuksista. Sulkeutumalla omaan pieneen nurkkaan ihminen hukkaa miljoonia näkökulmia, kokemuksia ja ajatuksia. Tässä kohdassa kuvattu kaipuu on kenties jokaisen ihmisen tunnistettavissa: sanoittamaton tunne, joka kuitenkin sykkii todellisena sisällä. Ja vain tutkimalla maailmaa tunnistaa sen, mitä itse kaipaa.

Pidän ajatuksesta, että maailma ei ole vain "minun" tai "sinun" vaan nimenomaan "meitä" varten. Ja kyllä, laajennan ajatuksen tarkoituksella koskemaan meitä kaikkia. 

Kun kyse on meidän maailmastamme, elämään kuuluu luonnollisena osana vastuu sen huolenpidosta. Jos jokainen meistä jättää jäljen, me itse vaikutamme siihen, minkälaisen jäljen jätämme. Älkäämme kuitenkaan ahdistuko siitä; turhat paineet tekevät meistä huolimattomia. Meillä on suunta ja malli, jokainen ihminen tuntee, miten haluaisi itseään kohdeltavan.

Kaipaa, koe, tunne, elä!

-Mikael

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Konservatiivi vai liberaali?



Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten - rakentavan kriittisesti, eteenpäin katsoen, historian opetuksia arvostaen.

Lokerointi on näppärä tapa yksinkertaistaa ajatustyötään. Kun ihmisen sijoittaa laatikkoon ja lyö kanteen leiman -  rasisti, punavihreä, puunhalaaja, lestadiolainen insinööri, riistoporvari, juntti - arvelee tietävänsä, mitä laatikon sisällä ajatellaan mistäkin asiasta.

Media tyytyy seurakuntaihmisten jakamiseen kahteen laatikkoon: konservatiiveihin ja liberaaleihin. Ensimmäiseen lokeroon sijoitetaan vähän vanhanaikaiset kelkasta pudokkaat. Omilla aivoillaan muka ajattelevat ja uudet virtaukset ennakkoon haistavat liberaalit ovat sitten se parempi ryhmä – median mukaan.

”Konservatiiveista” varmaan löytyy ihmisiä, joiden suhde muutokseen on, että asiaa en tunne mutta periaatteesta pistän hanttiin. Yhtä lailla mukana on henkilöitä, jotka puntaroivat muutoksen vaikutuksia monipuolisesti ja vaativat nykytilan muuttamiselle huolelliset perustelut. ”Liberaaleissa” on aitoja uudistusmielisiä, jotka näkevät isot kehityskaaret ja osaavat mukauttaa ajattelunsa niihin. Joukossa lienee myös tuuliviirejä, jotka aamupäivällä ovat yhtä mieltä kuin somen keskustelukerhot ja iltapäivällä taas muuta mieltä.

Konservatiivi – liberaali –sanapari kuvaa huonosti ihmisten asennemaailman laitoja. Konservatiivinen tarkoittaa vanhoillista tai ennallaan säilyttävää. Sen vastinpari olisi reformatorinen eli uudistuksellinen. Liberaali puolestaan on sama kuin vapaamielinen. Konservatiivinenkin ihminen voi olla ajatuksiltaan liberaali yhtä lailla kuin reformaattorikin.

Koko 46-vuotisen työurani olin mielestäni uudistajan roolissa: tuotekehitystä, liiketoiminnan kehitystä, tieteellistä tutkimusta, koulutusta, yliopistofuusiota. Siis asioita, joissa katsottiin eteenpäin pyrkien hyvissä ajoin kehittämään ratkaisuja tulevan maailman tarpeisiin. Mielenlaadultani olen edelleen uudistaja myös kirkkoa ja seurakuntaa koskevissa asioissa.

Olen toisaalta myös konservatiivi. Kaipaan hyviä argumentteja kirkon isoille muutoksille. Vaadin teologisia perusteluita. Kirkon oppihan on tavallaan rinnasteinen tieteelliselle maailmankuvalle. Molemmat ovat muotoutuneet pitkän historian aikana väitteiden, vastaväitteiden ja monipuolisen mutta asiantuntevan keskustelun kautta.

Edellytän toisaalta ennallaan säilyttämiselle tai muutokselle myös ajasta nousevia perusteluita. Raamatun tekstissä on enimmäkseen ajatonta viestiä kaikkien aikakausien ihmisille. Mukana näyttää olevan myös kulloisenkin aikakauden käsityksiin perustuvaa sanoittamista. Pystyisinpä vielä erottamaan ikuisen ja aikaan sidotun.

Koen oloni ahtaaksi median muotoilemissa valmiissa laatikoissa.

tiistai 17. lokakuuta 2017

Albania


I met an Albanian over coffee after mass on Sunday. His wife is active in our parish. We ended up speaking in Greek to each other: although this man’s mother tongue is Albanian, he is from the south of that country, where much of the population speak Greek as their native language. I once spent five years in Greece when I was an English teacher and I remember Greek about as well (or as badly) as many Finns remember their Swedish.

In Albania there are Muslims, Catholics and Orthodox. The Communists claimed to have wiped out religion totally in their country, but they merely pushed it underground. Relations between the different faiths are good. No doubt they were united by their common suffering during the dictatorship, but religious tolerance is also a leftover from Ottoman times. The Muslim Ottoman Turks ruled the Balkans for hundreds of years, and were tolerant of Christianity and Judaism. Orthodox Christians, Jews and Muslims lived in peace and harmony in the nearby Greek city of Thessalonica, too. Istanbul was another tolerant, multicultural city.

Unfortunately the modern world, with its nationalism, extremist ideologies and religious fundamentalism, put an end to this idyll. It is hard to imagine such peace and harmony in, for example, modern Palestine/Israel, where all three faiths are represented. However, we should remember that even there things used to be better. The enmity between Jew and Muslim is relatively new: it was not like that until modern times. Nor is it based on religious differences, but on nationhood, power, economics, resources and so on.

Do not believe people who claim that there are ancient rivalries or hatred betwwen races or religions. Usually these problems go back a surprisingly short time. People of different faiths got on quite well for hundred of years in the Eastern Mediterranean. They still do in Albania.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Posti-Patelle töitä


Eija V. kirjoittaa varhaiskasvatusta eli Vakkaa koskevista asioista ja ilmiöistä, Vakan sisältä ja joskus myös vähän Vakan vierestä.



Työurani aikana olen kirjoittanut lukuisia kirjeitä ja postittanut tuhansia kirjeitä. Olen lähettänyt kutsukirjeitä erilaisiin tapahtumiin ja juhliin. Olen onnitellut ja kiittänyt. Kertonut ohjeita ja pahoitellut, ettei asiat menneet, niin kuin toivottiin. Monenlaisia kirjeitä olen lähettänyt.

Menneellä viikolla postitin marraskuussa olevan kummileirin kutsukirjeet. Liimasin melkein kuuteen sataan kirjekuoreen tarralapun, jossa oli saajan nimi ja osoite. Sen jälkeen pujotin jokaiseen kirjekuoreeseen kutsun ja liimasin kuoren kiinni. Seuraavaksi minun olisi pitänyt hakea postista tarvittava määrä postimerkkejä ja liimata ne kuoriin. Onneksi tämän työvaiheen hoitaa nopeammin postituskone.  Kiitos sinulle, joka sen koneen olet keksinyt!

Sitten kutsut ovatkin valmiit postin kuljetettavaksi. Vuosien saatossa olen aika paljon tukenut ja edesauttanut suomalaista työtä. Postin henkilökunta lajittelee, kuljettaa ja jakaa kirjoittamani kirjeet seurakuntalaisille. Omalla pienellä osuudellani olen tukenut toisten ihmisten työllisyyttä.

Noin joka kuukausi kirjoitan ja postitan 70 lapselle kirjepyhäkoulukirjeen. Ihan tarkoituksella lähetän tämän kirjeen perinteisesti postin kautta. Onhan olemassa sähköpostit ja muut hienot viestinnän systeemit, mutta miltä tuntuukaan saada postilaatikosta omalla nimellä varustettu kirje. Harvemmin ainakaan lapset niitä enää saavat, aikuisetkin usein miten vain tylsiä laskuja.

Iltaperhekerhossa askarreltiin tällä viikolla ilahduttamiskortteja, heille, joita halusimme juuri sinä iltana ilahduttaa. Minäkin taidan tänään kirjoittaa ystävälleni perinteisen kirjeen, lyhyen tekstiviestin sijaan. Sitten on taas postipojalle töitä.

(Tätä kirjoitusta ei sponsoroinut posti!)

Eija V.

torstai 5. lokakuuta 2017

Polun varrella



Merenkulkija on pannut toivonsa ankkuriin. 
Jykevään puuhun, kiveen, vahvaan, vettä ja aaltoja uhmaavaan metalliin. 
Muotoon, joka pelkistyy ristiksi. 
Näillä vesillä on heitetty ankkurit yhä uusiin rantavesiin, etsitty vahvaa jalansijaa rannan kivikoiden takaa. 
Toivoen, uskoen.


Lääkäri, parantaja kuoli jo viisisataa vuotta ennen Kristuksen syntymää. Tärkeimmät työvälineet hän sai mukaansa matkalle omien jumaliensa luokse. 
Lääkepullot ja käsittämättömän hauras lasimalja tulevien sairaskäyntien varaksi, jokin yksinäinen instrumentti. 
Pieni kiitos parantuneilta vai luottamuksen osoitus. 


Muinaisen kaupungin raunioilla puun rukous, jähmettynyt huuto, oksat, jotka ojentuvat kohti taivaita. 
Ikuinen öljypuu, tuttu jo vanhoista kirjoituksista. 


Pyyntö, kiitos, lohdutuksen toive asuu tien varrella, kivisessä seinämässä. Joku uhmaa aamuisin liikennettä ja sytyttää valon, asettelee tuoreet kukat. 



Pienen kirkon madonna kantaa tähtiä hiuksillaan, 
katsoo lempein silmin. 
Tavoittaako lapsen, jonka liike ei matkalaisen kameraan hämyisessä kirkossa kunnolla pysähdy. 
Vilkkaan vesselin elämänriemu tarttuu. 


Katedraalin holvistoissa ovat yhä kirkkoisät, näin jatkuu kunnioitus, polvirukous, pyyntö. Päivästä päivään, polvillaan. Täällä on rauha, leposija, rukousta ei kukaan enää keskeytä. 


Pyhä mies tähyää taivaita, katedraalin perustaja. 


Koti-Suomessa hirren vakava rukous. 
Parrut kuin väkivahvat sormet, 
toistensa lomaan puristuneet, 
aikaa uhmaavat. 
Jäyhän rukiinen pyhyys. 
Polun varrella. 



Polun varrella Sisiliassa ja Suomessa kuvasi ja tekstitti Liisa