sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo


Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten - rakentavan kriittisesti, eteenpäin katsoen, historian opetuksia arvostaen.

Otsikon arvoja pidetään erheellisesti vain Ranskan suuren vallankumouksen aatesisältönä. Erityisesti ”valistuneet” kansalaiset korostavat, että ihmisen aikuistuminen oikeastaan alkoi vasta mainittujen iskulauseiden myötä 1700-luvun loppuvuosina. Erityisesti halutaan painottaa irtaantumista uskonnosta ja kirkon valtapiiristä, mikä näkyy nyky-Ranskassa suorastaan neuroottisena negatiivisena uskonnonvapautena: kaikki uskontoon viittaava pois silmistä.

Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet periytyvät paljon kauempaa kuin Ranskan vallankumouksesta. Itse asiassa ne löytyvät jo Uudesta testamentista. ”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” ”Veljet...”. ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” Paavalin kirjeet ovat näiden arvojen kyllästämiä.

Missä mennään nykyisin? Maailmantilannetta kun katsoo, niin otsikon arvot ovat varsin vajaalla käytöllä. Kehitys ei ole paljon kehittynyt sitten Paavalin aikojen. Mikä ikävintä, monessa Euroopankin maassa kehityksen pyörä on lipsahtahtanut pahasti taaksepäin.

Kristillinen kirkko oli aikojen aamussa ihmisarvojen tienraivaaja. Suomessa vallitsi pitkään yhtenäiskulttuuri, jolla toki oli puolensa ja puolensa. Sen ajan ehdottomiin saavutuksiin kuului tasa-arvon edistäminen lukutaitoa levittämällä. Diakonian pioneerihankkeet kumpusivat siltä vankalta pohjalta, että jokainen ihminen on Jumalan kuva: veli on veli, vaikka hänen ”käyttöarvonsa” yhteiskunnassa saatettiin kyseenalaistaa. Kristityn vapauden ihanne yllytti pitämään kotiseuroja huolimatta kirkkoherrojen kiivaasta vastustuksesta.

Lähetystyö on malliesimerkki siitä, miten otsikon kolme ihannetta osattiin yhdistää käytännön työssä jo 1800-luvulla, ehkä aikaisemminkin. Tosin vielä 1960-luvulla ”tiedostavat tahot” tuomitsivat lähetystyön kulttuuri-imperialismina: viedään Afrikkaan eurooppalaista hapatusta eikä anneta maanosan ihmisten elää onnellista omaa elämäänsä. Nyt heiluri on liikahtanut toiseen äärimmäisyyteen: Afrikassa pitäisi elää pohjoismaisen tasa-arvostandardin mukaan ja kaikki perinteinen hierarkia tulisi heittää kerralla nurkkaan.

Mikä on kristillisen kentän  tilanne nyt vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa puolustettaessa? Harmittavasti erityisesti isot maailmankirkot ovat luisuneet hitaimmin hiihtävien joukkoon. Niistä on tullut ei-puolueita, jotka omien avausten sijasta takertuvat menneen ajan ajatusmalleihin. Eipä ole meille kunniaksi havaita, että alun perin kristillisiä perusarvoja puolustavat tänä päivänä parhaiten ne, joista monet vastustavat kirkkoa kiivaimmin!

Jakolinjat eivät kuitenkaan kulje kirkkojen, seurakuntien tai kuppikuntien välillä. Ne kulkevat jokaisen kristityn sisällä. On hyvä katsoa aamuisin peiliin ja kysyä, miten otsikon arvot elävät minun arkipäivässäni.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Sinä aamuna



Sinä aamuna oli satanut lunta
Sadunvalkoista, puhdasta lunta.
Sinä aamuna maailma oli uusi.

Sinä aamuna aloimme odottaa
Juhlaa, pian meillekin saapuvaa.
Joulu, tulisit pian, olisit uusi.

Sinä aamuna lumeen piirtyivät
Askeleet, valkeina kimmeltävät
Kotipolku, puhtoinen, uusi.

Sinä aamuna kuulimme lupauksen
Pihapuiden hennon kuiskauksen
Se tulee, ihana joulu, se on uusi.



Lumessa taapersi Liisa 

tiistai 21. marraskuuta 2017

Do you believe in miracles?

I attended a lecture on Monday evening on the subject of manipulative, radical Christian sects and churches. The lecturer was expert Terho Miettinen, author of Harhaan johtajat, or ”Misleading Leaders”. He described how certain preachers, with great gifts of charisma and using various dubious techniques, get away with all kinds of things: their followers are exploited, manipulated, cheated of their money and even sexually abused. This often dishonest and sometimes criminal activity often goes unpunished, as the sect closes ranks around their leader in order to protect him/her from the authorities, and the victims are bullied into silence.

Of course dishonest or criminal behaviour is to be condemned, and most non-mainstream Christian movements are led by decent, devout, genuine Christians. Some elements of their worship are certainly unfamiliar and rather exotic to Lutherans: loudly proclaiming one’s sinfulness and repentance in front of hundreds of people, speaking in tongues, prophecying, falling in a faint when the preacher touches them, and so on. Most dramatic of all is the phenomenon of miraculous healing. Some members of the church are believed to have the power of healing mentioned in the New Testament; by laying hands on a faithful sufferer, they can seemingly cure him or her. According to Miettinen, there is no scientific, documented evidence for such cures.

This left me pondering what Lutherans and other mainstream Christians think of such phenomena. Care there ordinary people who can prophecy under the guidance of the Holy Spirit, or cure people by the miraculous touch of their hands? The biggest mainstream Church of them all, the Catholic Church, as well as the Orthodox Church, attaches great importance to the miraculous role of the saints. Many saints are said to have had healing powers, especially after their death. One of the criteria the Catholic Church uses to assess whether a candidate for sainthood, such as Mother Theresa or Pope John Paul II, should be canonised is whether anyone who has prayed to them has been miraculously cured. The Vatican examines cases of miraculous cures very thoroughly, rejecting most of them, but confirming some. Therefore they believe in miraculous healing, although of a somewhat different variety to the miraculous healing I described earlier.

I will end this somewhat disorganised essay with no answers, but some questions instead. Do you believe in the miracles performed by Jesus? Do you believe in the miracles of the Old Testament? Do you believe in the miracles performed by the Apostles? Do you believe in miraculous cures brought about by praying to a saint? And do you believe in miracles performed by people today, such as at Pentecostal church meetings? It is a big subject, but definitely one that every Christian should ponder.

torstai 16. marraskuuta 2017

Hiljaa hyvä tulee

Nea on diakoniatyöntekijä ja kielitieteilijä, joka pitää sanaleikeistä sekä muista oivalluksista.

Osallistuin muutama viikko sitten hiljaisuuden retriittiin. Vietän oikeastaan harvemmin aikaa kunnon hiljaisuudessa, sillä kuuntelen paljon musiikkia muun toimintani – paikasta toiseen liikkumisen, ruoanlaiton, siivouksen ynnä muun − taustalla. Lisäksi kaupungissa ei voi välttyä monenlaiselta taustahälinältä. Silti (tai ehkä juuri siksi?) nautin suunnattomasti hiljaisuuteen vetäytymisestä.

Hiljaisuuden retriitin juuret ovat varhaiskristillisessä rukous- ja luostarielämässä. Retriitin tarkoitus on vetäytyä hetkeksi arjesta ja keskittyä hiljaisuuteen ja rukoukseen. Siellä ei siis keskustella muiden osallistujien kanssa, vaan vietetään yhdessä aikaa hiljaisuudessa. Päivää rytmittävät yhteiset rukoushetket, joissa sitten saa käyttää ääntään esimerkiksi laulamalla virsiä.

Tässä kohdassa on hyvä todeta, että hiljaisuuden retriitti ei tietenkään sovi kaikille. Lisäksi jossain elämänvaiheessa retriitti voi olla voimauttava kokemus, toisessa taas tuntua rankalta. Hiljaisuus voi olla ahdistavaa.

Hiljaisuuden retriitti antaa kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi ja keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Siellä voi rauhassa kuulostella, mitä minulle tänään kuuluu ja mitä Taivaan Isä ehkä haluaisi minulle tänään sanoa. Yhdessä hiljaa oleminen on myös mielenkiintoinen kokemus – retriitissä voi esimerkiksi istua muiden kanssa samassa huoneessa takan äärellä, jokaisen ollessa kuitenkin omassa ”kuplassaan” kirjaa lukien tai muuten vain mietteisiinsä hautautuneena.
 
Retriitissä havahdun usein siihen, että haluan viikoittain pyhittää ainakin tunnin rauhalliselle, levolliselle, retriittimäiselle olemiselle, ja kotiin palattuani huomaan, että arki on taas vienyt mennessään. Seuraavaa retriittiä odotellessa… :)
 
- Nea

tiistai 7. marraskuuta 2017

Hallowe'en and death

Love it or hate it, it’s that Hallowe’en time of the year. My children were involved in a Hallowe’en disco at their school on Thursday, and had a thoroughly good time. Many Finns dislike the tradition as it is seen to be a commercial import from America, but it is a tradition with some interesting dimensions.

Hallowe’en (trad. 31.10) is connected with the both Catholic and Lutheran All Saints’ Day (trad. 1.11) and the Catholic All Souls’ Day (trad. 2.11). It is hardly surprising that feasts in which we commemorate the dead became associated with ghosts and ghouls in popular culture. I consider this to be healthy. We live in a culture that avoids the subject of death, that finds death difficult to talk about. And yet death and the afterlife are a central part of the Christian message. They are subjects that should be discussed more openly, especially as they concern quite literally everyone. A light-hearted celebration with a supernatural theme makes the subject of death at least a little more approachable.                                                                                                                                             
On Sunday last week we went to a Dia de Muertos celebration. This is the Mexican equivalent of Hallowe’en. The participants build an altar in the home, put photos of their deceased loved ones on it, light candles, draw and colour in pictures of skulls, put the pictures on the altar, pray, and leave offerings of food, drink and even tobacco on the altar - that is, the favourite food etc. of the deceased. It is a bizarre mixture of humorous and serious, pleasure and pain, Catholic and pagan. Apparently the Catholic Church in Mexico approves of it. It is radically different from the Finnish-Lutheran tradition of visiting the graveyard on All Saints’ Day.

It is fascinating how the same Christian feast can take on such different forms in different countries and churches.