torstai 16. marraskuuta 2017

Hiljaa hyvä tulee

Nea on diakoniatyöntekijä ja kielitieteilijä, joka pitää sanaleikeistä sekä muista oivalluksista.

Osallistuin muutama viikko sitten hiljaisuuden retriittiin. Vietän oikeastaan harvemmin aikaa kunnon hiljaisuudessa, sillä kuuntelen paljon musiikkia muun toimintani – paikasta toiseen liikkumisen, ruoanlaiton, siivouksen ynnä muun − taustalla. Lisäksi kaupungissa ei voi välttyä monenlaiselta taustahälinältä. Silti (tai ehkä juuri siksi?) nautin suunnattomasti hiljaisuuteen vetäytymisestä.

Hiljaisuuden retriitin juuret ovat varhaiskristillisessä rukous- ja luostarielämässä. Retriitin tarkoitus on vetäytyä hetkeksi arjesta ja keskittyä hiljaisuuteen ja rukoukseen. Siellä ei siis keskustella muiden osallistujien kanssa, vaan vietetään yhdessä aikaa hiljaisuudessa. Päivää rytmittävät yhteiset rukoushetket, joissa sitten saa käyttää ääntään esimerkiksi laulamalla virsiä.

Tässä kohdassa on hyvä todeta, että hiljaisuuden retriitti ei tietenkään sovi kaikille. Lisäksi jossain elämänvaiheessa retriitti voi olla voimauttava kokemus, toisessa taas tuntua rankalta. Hiljaisuus voi olla ahdistavaa.

Hiljaisuuden retriitti antaa kuitenkin mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi ja keskittyä siihen, mikä on tärkeää. Siellä voi rauhassa kuulostella, mitä minulle tänään kuuluu ja mitä Taivaan Isä ehkä haluaisi minulle tänään sanoa. Yhdessä hiljaa oleminen on myös mielenkiintoinen kokemus – retriitissä voi esimerkiksi istua muiden kanssa samassa huoneessa takan äärellä, jokaisen ollessa kuitenkin omassa ”kuplassaan” kirjaa lukien tai muuten vain mietteisiinsä hautautuneena.
 
Retriitissä havahdun usein siihen, että haluan viikoittain pyhittää ainakin tunnin rauhalliselle, levolliselle, retriittimäiselle olemiselle, ja kotiin palattuani huomaan, että arki on taas vienyt mennessään. Seuraavaa retriittiä odotellessa… :)
 
- Nea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti