sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Vapaus, veljeys ja tasa-arvo


Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten - rakentavan kriittisesti, eteenpäin katsoen, historian opetuksia arvostaen.

Otsikon arvoja pidetään erheellisesti vain Ranskan suuren vallankumouksen aatesisältönä. Erityisesti ”valistuneet” kansalaiset korostavat, että ihmisen aikuistuminen oikeastaan alkoi vasta mainittujen iskulauseiden myötä 1700-luvun loppuvuosina. Erityisesti halutaan painottaa irtaantumista uskonnosta ja kirkon valtapiiristä, mikä näkyy nyky-Ranskassa suorastaan neuroottisena negatiivisena uskonnonvapautena: kaikki uskontoon viittaava pois silmistä.

Vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteet periytyvät paljon kauempaa kuin Ranskan vallankumouksesta. Itse asiassa ne löytyvät jo Uudesta testamentista. ”Vapauteen Kristus vapautti meidät.” ”Veljet...”. ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” Paavalin kirjeet ovat näiden arvojen kyllästämiä.

Missä mennään nykyisin? Maailmantilannetta kun katsoo, niin otsikon arvot ovat varsin vajaalla käytöllä. Kehitys ei ole paljon kehittynyt sitten Paavalin aikojen. Mikä ikävintä, monessa Euroopankin maassa kehityksen pyörä on lipsahtahtanut pahasti taaksepäin.

Kristillinen kirkko oli aikojen aamussa ihmisarvojen tienraivaaja. Suomessa vallitsi pitkään yhtenäiskulttuuri, jolla toki oli puolensa ja puolensa. Sen ajan ehdottomiin saavutuksiin kuului tasa-arvon edistäminen lukutaitoa levittämällä. Diakonian pioneerihankkeet kumpusivat siltä vankalta pohjalta, että jokainen ihminen on Jumalan kuva: veli on veli, vaikka hänen ”käyttöarvonsa” yhteiskunnassa saatettiin kyseenalaistaa. Kristityn vapauden ihanne yllytti pitämään kotiseuroja huolimatta kirkkoherrojen kiivaasta vastustuksesta.

Lähetystyö on malliesimerkki siitä, miten otsikon kolme ihannetta osattiin yhdistää käytännön työssä jo 1800-luvulla, ehkä aikaisemminkin. Tosin vielä 1960-luvulla ”tiedostavat tahot” tuomitsivat lähetystyön kulttuuri-imperialismina: viedään Afrikkaan eurooppalaista hapatusta eikä anneta maanosan ihmisten elää onnellista omaa elämäänsä. Nyt heiluri on liikahtanut toiseen äärimmäisyyteen: Afrikassa pitäisi elää pohjoismaisen tasa-arvostandardin mukaan ja kaikki perinteinen hierarkia tulisi heittää kerralla nurkkaan.

Mikä on kristillisen kentän  tilanne nyt vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa puolustettaessa? Harmittavasti erityisesti isot maailmankirkot ovat luisuneet hitaimmin hiihtävien joukkoon. Niistä on tullut ei-puolueita, jotka omien avausten sijasta takertuvat menneen ajan ajatusmalleihin. Eipä ole meille kunniaksi havaita, että alun perin kristillisiä perusarvoja puolustavat tänä päivänä parhaiten ne, joista monet vastustavat kirkkoa kiivaimmin!

Jakolinjat eivät kuitenkaan kulje kirkkojen, seurakuntien tai kuppikuntien välillä. Ne kulkevat jokaisen kristityn sisällä. On hyvä katsoa aamuisin peiliin ja kysyä, miten otsikon arvot elävät minun arkipäivässäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti