keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

”Hei, miks ….”



 Eija V. kirjoittaa varhaiskasvatusta eli Vakkaa koskevista asioista ja ilmiöistä, Vakan sisältä ja joskus myös vähän Vakan vierestä
 
Kahden viime viikon ajan Vakan väki on kiertänyt päiväkoteja. Olemme käyneet useassa keravalaisessa päiväkodissa pitämässä pääsiäishartauden. Mukavaa, että olemme saaneet kutsun tulla! On ihanaa välillä päästä tekemisiin ”elävien” lasten kanssa. Oma työni kun pääosin tapahtuu toimistossa tietokoneen ääressä.
Pääsiäishartauksissa lasten kanssa on ihmetelty

-          Miksi tuossa on pöydällä on rasti (=risti)?
-          Miksei Jeesus tullut autolla juhlille sinne kaupunkiin?
-          Miksi Jeesus kasteli niiden toisten jalat?
-          Miksi jotkut pahikset halusi päästä Jeesuksesta eroon?
-          Miksi Jeesuksen piti kuolla siellä ristillä?
-          Mitä siellä luolassa oli, mihin Jeesus laitettiin? Oliko siellä leijona vai kettu?
-          Miten se Taivaan Isä herätti Jeesuksen siellä haudassa?

Paljon kysymyksiä vilisee lasten päässä, isoja ja vaikeitakin.  Kysymyksiä, joiden kohdalla aikuinen on yhtä lailla suurena kysymysmerkkinä kuin lapsetkin. Pääsiäisen tapahtumat ovat niin erikoisia, ettei niitä aikuinenkaan täysin ymmärrä.
Onneksi kertomus on kuitenkin joka vuosi sama ja siihen palataan aina uudelleen. Ehkä tänä vuonna ymmärrän jonkun asian, ensi vuonna, joku toinen asia aukeaa ymmärrykseeni.  

Tärkeintä on kuitenkin pääsiäisen ilo; hauta oli tyhjä, Jeesus elää!
Eija V

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Yhden ihmisen elämä




Neljä vuosikymmentä Keravalla asunut Hannu-Pekka Laiho tarkkailee elämää toimittajan joskus vähän kriittisinkin silmin. ”Ison viikkolehden toimittajana ja toimituspäällikkönä, ja nyt viimeksi lähes 20 vuotta Punaisen Ristin kansainvälisen avustusverkoston työntekijänä, tapasin hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Oli herroja ja rikkaita, mutta paljon myös köyhiä, kärsiviä ja apua tarvitsevia. Kaikki he kuitenkin olivat ihmisiä -  lähimmäisiäni”.
Kari Hämäläinen lauloi juhlassa myös omia laulujaan.
Takana on tunteikas päivä. Monia liikutuksen kyyneleitäkin, mutta mukana on ollut paljon myös toivoa. Se tietysti sopii, kun ensi yönä käännetään kelloja kohti kevättä ja kesää – kohti valoa. 
Olen tänään moneen kertaa miettinyt, miksi usein sanotaan, ettei yksi ihminen mitään voi muuttaa. Että yksin on turha yrittää. Tämä ei tämän päivän kokemuksenkaan perusteella pidä ollenkaan paikkaansa.
Olen viettänyt päivän pohjoisen auringossa, valkoisten hankien keskellä Lapissa Rovaniemellä ja Pelkosenniemen Pyhätunturilla. Takana on kahdet ”läksiäiset”, kahden ihmisen eläkkeelle siirtymisen juhlat. Kahden monin tavoin hyvin erilaisen ihmisen juhlat, mutta toisaalta kahden hyvin samanlaisen ihmisen juhlat. Molemmat ovat tehneet työnsä ihmisten parissa. Toinen palveli ihmisiä lähes kolme vuosikymmentä Punaisessa Ristissä, toinen palveli ihmisiä lähes neljä vuosikymmentä Kansan Raamattuseurassa.
Molemmista heistä sanottiin, että he ovat muuttaneet maailmaa. He ovat antaneet meille muille itsestään jotakin sellaista, jolla on pysyvä vaikutus lähimmäisten elämään.
Kun srilankalainen Leonard Augustine halasi SPR:n Lapin piirin eläkkeelle siirtyvää toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Oinaalaa, hän sanoi kyyneleet silmissään: ”Sinä pelastit minun henkeni!” Leonard tarkoitti kiitoksellaan sitä, että kun hän 1990-luvun alussa pakeni raakaa sotaa kotimaastaan Sri Lankasta Suomeen, hän sai turvapaikan SPR:n Lapin piirin pakolaiskeskuksessa. Sen johtajana toimi Sirkka-Liisa Oinaala. 
Pakolaiskeskuksen johtaja rohkaisi elämänsä pirstaleita jäätävän kylmässä pohjoisen maassa kokoavaa Leonard Augustinea jaksamaan. Ja hän jaksoi. Nyt Leonard puhuu suomea ja on löytänyt paikkansa ja uuden elämän Rovaniemellä.
Tämän saman päivän iltana istuin Kansan Raamattuseuran Kairosmajan leirikeskuksen täydessä Revontulikappelissa kuuntelemassa ”Kairoksen Karin” eli 37 vuotta Kairosmajan isäntänä toimineen Kari Hämäläisen juhlassa pidettyjä puheita ja kauniita lauluja. Mukana olivat mm. Elina Vettenranta, Petri Laaksonen, Johanna Tähkäpää ja Jouni Somero.
Kari Hämäläiselle sanottiin, että hän on jättänyt pysyvän jäljen kymmenientuhansien ihmisten elämään johdattamalla heitä Lapin kairojen hiljaisuuteen ja Luojan kauniin maailman huomaan. Kari Hämäläisen opastamana moni elämän uuvuttama on löytänyt tunturista uuden elämän alun.
Sirkka-Liisa Oinaalan juhlassa luettiin Tommy Tabermanin runo ”Pieni laulu ihmisestä” kokoelmasta Maa vuodelta 1987. Näin runo kuuluu:

"Ihminen tarvitsee ihmistä 

ollakseen ihminen ihmiselle, 

ollakseen itse ihminen.



Lämpimin peitto on toisen iho, 

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, 

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.



Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä,

on vähemmän ihminen ihmisille, 

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä." 



Kari Hämäläisen juhlassa viitattiin usein erävaelluksiin, tuntureihin ja mystiseen sanaan eli ”kairokseen”, onhan Pyhätunturin kupeessa sijaitseva leiri- ja lomakeskus saanut nimensä juuri tuosta sanasta ja onhan Revontulikappelin seinällä myös Kairosmajan perustajan, evankelista ja runoilija Erkki Lemisen ”Kairos” runo (kuvassa).



Tuo ”kairos” tulee kreikan kielestä ja se tarkoittaa Jumalalle otollista ajankohtaa, hetkeä, jolloin Jumala toimii. ”Kairos” eroaa siis toisesta kreikan aikasanasta ”kronos”, joka tarkoittaa tänä meidän normaalia aikakäsitystämme – sekunteja, tunteja, päiviä, vuosia.

Kari Hämäläinen on siis talvisilla lumikenkä- ja hiihtovaelluksillaan, syksyn patikkaretkillä, nokipannukahveilla ja hiljaisuudella johdattanut ihmiset ”kairoksen” kokemukseen. Sirkka-Liisa Oinaala on pakolaiskeskuksen johtajana ja piirin toiminnanjohtajana auttanut myös vuosittain tuhansia ihmisiä. Ovatko he tehneet kaiken yksin? Eivät tietenkään, mutta ilman heitä moni ihminen olisi jäänyt auttamatta.

On siis turha ajatella, että yksi ihminen ei voisi muuttaa maailmaa. Kyllä voi – omalla paikallaan.  Tuskinpa kumpikaan ajatteli työtä tehdessään sitä, miten hienoa työtä he siinä tekivät. Molemmat palvelivat lähimmäisiä omina persooninaan ja se riitti.

Molemmissa juhlissa puhuttiin ihmisyydestä, inhimillisyydestä, yhdessä tekemisestä ja yhdessä jaksamisesta. Lähimmäisenrakkaus on yksi tärkeimmistä arvoistamme – sitä nämä molemmat ovat toteuttaneet omassa elämässään.

Hannu-Pekka Laiho


keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kultainen sonni


Ateistihumanistit  antavat ymmärtää, että tasa-arvo on Ranskan suuren vallankumouksen perillinen. Yhdenvertaisuuden juuret ovat paljon kauempana syvällä kristinuskon ytimessä. Jeesus oli  ennenkuulumaton tapaus antaessaan ihmisarvon lapsille, tullimiehille, naisille yleisesti ja huonomaineisille naisille erityisesti. Paavali kulki Jeesuksen viitoittamaa tietä ja sulki tasa-arvon piiriin myös orjat ja pakanat.

Yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset ovat myös tätä päivää. Tekemistä on paljon erityisesti kehitysmaissa ja islamilaisen kulttuurin piirissä. Jo syntymässä elämän kortit jakautuvat äärimmäisen epätasaisesti myös meidän maassamme. On toki lottovoitto syntyä Suomeen mutta usein voitto jää pariin euroon.

Mietin kuitenkin, läikkyykö tasa-arvon korostaminen Suomessa jo yli? Jyrääkö yhdenvertaisuuden mantra alleen kaiken muun tärkeän? Onko tasa-arvosta tullut Vanhan testamentin kultainen sonni, jota kansa kumartelee vailla kritiikin häivää?

Monenlaisia hengenhaistelijoita nimittäin on liikkeellä jakamassa tasa-arvotuomioita somessa ja keskustelupalstoilla. Pääkaupunkiseudulla lähetysjärjestön seurakunta-avustus saattaa riippua - ei siitä, kuinka hyvin työ sujuu vaikealla alueella evankeliumia julistaen ja diakoniaa toteuttaen - vaan siitä, miltä järjestön hengen arvellaan tuoksuvan tai haisevan tasa-arvokysymyksissä. Onneksi Keravan seurakunnan päättäjät ovat niin valistuneita, että järjestöjen saama tuki arvioidaan pelkästään työn sisällön perusteella.

Papin lienee turha pyrkiä töihin helsinkiläiseen seurakuntaan, jos hän ymmärtää yhdenvertaisuuden eri tavalla kuin valitsijaraati, vaikkei työssään millään lailla syrjisi ketään. ”Väärin ajattelevat” teologit karsiutuvat takuuvarmasti merkittävien tehtävien työhönottohaastattelussa, jos epähuomiossa sattuvat kiipeämään sinne asti. Arkkipiispan vaalissa kauhisteltiin, miten ehdokkaaksi ylipäätään voi päästä pappeudesta eri tavalla ajatteleva teologian tohtori.

On selvää, että laillisesti syntyneitä päätöksiä esimerkiksi naisen pääsystä papinvirkaan pitää kaikkien noudattaa eikä kenelläkään ole erivapautta syrjiä työtoveriaan sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Silti jokainen saa ajatella vapaasti ja ilmaista ajatuksiaan niissä rajoissa kuin Suomen laki sallii. Sananvapaus on länsimainen perusarvo, jota ei saa rajoittaa sillä perusteella, ettei sanomisen sisältö miellytä.

1960- ja 1970 –lukujen taitteessa opiskelin valtiotieteitä Helsingin yliopistossa. Porthania oli tuolloin taistolaisopiskelijoiden pesäpaikka. Siellä heilui toverituomioistuimen leimakirves, joka osui niin opettajiin, opiskelutovereihin kuin muihinkin syyttömiin. ”Neuvostovastainen” oli pahin leima, minkä ihminen sai. Leiman saattoi lyödä kuka tahansa, saada otsaansa lähin vastaantulija ja aivan mistä syystä tahansa. Tasa-arvokeskustelussa  koen jonkinlaisen deja vu –ilmiön: tämähän on nähty ennenkin. Leimakirves viuhuu jälleen, ellet laula enemmistön kuorossa.

Kunpa yhdenvertaisuuden ja yhtäläisen ihmisoikeuden hyvää peruskristillistä sanomaa ei pilattaisi kiihkolla ja kohkaamisella.


Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten – joskus pilke silmäkulmassa.



keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Keravan tulokkaan TOP10

Prologi
Kaikkea en muutaman kuukauden asumisaikana ole vielä ehtinyt nähdä ja kokea enkä kaikissa paikoissa edes pistäytyä.  Useimmista luultavimmin en ole vielä kuullutkaan. Listani onkin täysin subjektiivinen lyhyen kokemusajan plöräys. 

Numerointi ykkösestä kymppiin on sattumanvarainen epäjärjestys. En pysty määrittämään kilon ja metrin paremmuutta, niinpä en yritä tämänkään listan asioita sen kummemmin järjestää. Listan asioilla on merkityksensä siinä, että ne osaltaan tukevat keraValaistumistani.


Tulokkaan TOP10
  1. Kahvilat. Maistuvia erikoiskahveja ja valikoima gluteenittomia leivonnaisia – muutenkin kuin pakasteesta.
  2. Kirjasto. Elää ja toimii monipuolisesti, ottaa asiakkaat huomioon. Omatoimipuoli kiva ylläri.
  3. Sampolan ja Metsolantien hammashoito. Asiantuntijat saavat niinkin ikävän asian kuin hammaslääkärikäynnin tuntumaan lähes mukavalta.
  4. Kiertokapulan vaarallisen jätteen keräysauto. Joustava tapa hoitaa ongelmajätteet vaikka joka viikko.
  5. Kaupat. Tarpeisiini riittävä määrä eri vaihtoehtoja kävelymatkan päässä.
  6. HUS lab. Asiakasystävällisellä ajanvarauksella laboratorioon ilman pitkiä odotusaikoja.
  1. Keravan seurakunta. Luo seurakuntalaisten seurakuntaa ja tarjoaa mahdollisuuden ehtoollisella käyntiin muulloinkin kuin sunnuntaisin.
  2. Pyörätiet. Näyttävät risteilevän moneen suuntaan. Kevään tultua saavat viedä minutkin jonnekin. Ja tuoda takaisin.
  3. Keskiviikkokahvila. Kotouttava oman taloyhtiön asukkaiden kahvittelu- ja juttuhetki.
  4. Keravaryhmät Facebookissa. Laaja skaala erilaisia ryhmiä tiedonjanoon ja ajatusten vaihtoon.
10+ Helsingin läheisyys. 
Jos koti-ikävä alkaa ahdistaa, on helppo junailla hakemaan siihen lievitystä.

Epilogi
Jos muutaman vuoden päästä olen vielä Keravalla bloggailemassa, voi lista näyttää kovin toisenlaiselta. Tai sitten ei. Joitain asioita en vaihda. Mielenkiintoista on aikanaan nähdä, mitä ne ovatkaan.


Näin tuumaili