keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Kultainen sonni


Ateistihumanistit  antavat ymmärtää, että tasa-arvo on Ranskan suuren vallankumouksen perillinen. Yhdenvertaisuuden juuret ovat paljon kauempana syvällä kristinuskon ytimessä. Jeesus oli  ennenkuulumaton tapaus antaessaan ihmisarvon lapsille, tullimiehille, naisille yleisesti ja huonomaineisille naisille erityisesti. Paavali kulki Jeesuksen viitoittamaa tietä ja sulki tasa-arvon piiriin myös orjat ja pakanat.

Yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset ovat myös tätä päivää. Tekemistä on paljon erityisesti kehitysmaissa ja islamilaisen kulttuurin piirissä. Jo syntymässä elämän kortit jakautuvat äärimmäisen epätasaisesti myös meidän maassamme. On toki lottovoitto syntyä Suomeen mutta usein voitto jää pariin euroon.

Mietin kuitenkin, läikkyykö tasa-arvon korostaminen Suomessa jo yli? Jyrääkö yhdenvertaisuuden mantra alleen kaiken muun tärkeän? Onko tasa-arvosta tullut Vanhan testamentin kultainen sonni, jota kansa kumartelee vailla kritiikin häivää?

Monenlaisia hengenhaistelijoita nimittäin on liikkeellä jakamassa tasa-arvotuomioita somessa ja keskustelupalstoilla. Pääkaupunkiseudulla lähetysjärjestön seurakunta-avustus saattaa riippua - ei siitä, kuinka hyvin työ sujuu vaikealla alueella evankeliumia julistaen ja diakoniaa toteuttaen - vaan siitä, miltä järjestön hengen arvellaan tuoksuvan tai haisevan tasa-arvokysymyksissä. Onneksi Keravan seurakunnan päättäjät ovat niin valistuneita, että järjestöjen saama tuki arvioidaan pelkästään työn sisällön perusteella.

Papin lienee turha pyrkiä töihin helsinkiläiseen seurakuntaan, jos hän ymmärtää yhdenvertaisuuden eri tavalla kuin valitsijaraati, vaikkei työssään millään lailla syrjisi ketään. ”Väärin ajattelevat” teologit karsiutuvat takuuvarmasti merkittävien tehtävien työhönottohaastattelussa, jos epähuomiossa sattuvat kiipeämään sinne asti. Arkkipiispan vaalissa kauhisteltiin, miten ehdokkaaksi ylipäätään voi päästä pappeudesta eri tavalla ajatteleva teologian tohtori.

On selvää, että laillisesti syntyneitä päätöksiä esimerkiksi naisen pääsystä papinvirkaan pitää kaikkien noudattaa eikä kenelläkään ole erivapautta syrjiä työtoveriaan sukupuolen tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Silti jokainen saa ajatella vapaasti ja ilmaista ajatuksiaan niissä rajoissa kuin Suomen laki sallii. Sananvapaus on länsimainen perusarvo, jota ei saa rajoittaa sillä perusteella, ettei sanomisen sisältö miellytä.

1960- ja 1970 –lukujen taitteessa opiskelin valtiotieteitä Helsingin yliopistossa. Porthania oli tuolloin taistolaisopiskelijoiden pesäpaikka. Siellä heilui toverituomioistuimen leimakirves, joka osui niin opettajiin, opiskelutovereihin kuin muihinkin syyttömiin. ”Neuvostovastainen” oli pahin leima, minkä ihminen sai. Leiman saattoi lyödä kuka tahansa, saada otsaansa lähin vastaantulija ja aivan mistä syystä tahansa. Tasa-arvokeskustelussa  koen jonkinlaisen deja vu –ilmiön: tämähän on nähty ennenkin. Leimakirves viuhuu jälleen, ellet laula enemmistön kuorossa.

Kunpa yhdenvertaisuuden ja yhtäläisen ihmisoikeuden hyvää peruskristillistä sanomaa ei pilattaisi kiihkolla ja kohkaamisella.


Mauri Airila peilaa ajan ilmiöitä taustaansa ja kokemustaan vasten – joskus pilke silmäkulmassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti