sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitien, äitiyden päivänä



Iltapilvet. Taivaan kuvajaiset veden hiljaa väreilevällä pinnalla. 
Minun äitini on taivaassa, ollut jo kauan. Vasta äitini kuoleman jälkeen olen tullut äidiksi ja isoäidiksi. 

Elämä aina rajallista, mutta rajoja me emme tiedä. Niin on oikein, vaikka rajallisuuden kohtaaminen on aina ankara askel. Jos tietäisi kaikki askelmerkit jo ennalta … en edes uskalla ajatella loppuun asti. 


Lapselle äiti on itsestään selvä. Aina läsnä, aina turvana, aina auttamassa. Vaaleanpunaisten ja kullalla silattujen korttien kohde, ruusuin juhlittu. Minunkin äitini, kauan sitten. Äitienpäivän tunnelmiin elämä on antanut lisää värejä ja syvyyttä.

Äitiys on elämän luomista ja elämän säilyttämistä. Äitienpäivä osuu ajankohtaan, jolloin elämän kiertokulku on konkreettisimmillaan. Puut vihertyvät, valkovuokot puhkeavat maasta ja puun korkeimmalla oksalla laulaa mustarastas mielitietylleen, koko metsikkö värisee tunteen voimasta. 

Äitiys merkitsee jatkuvuutta. Sukupolvien ketju kasvaa, nuori äiti voi totena kokea, kuinka elämä kasvaa sydämen alla. Lapsen saaminen on hienoimpia, huikeimpia ja tärkeimpiä kokemuksia, joita elämässä voi olla. Elämän mittainen elämysmatka, moninkertaisesti kaiken vaivan ja tavoittelemisen arvoinen.


Vanhemmuus on kasvamista: aikuinen uskoo kasvattavansa lastaan, mutta usein käykin kokonaan toisin: lapsi kasvattaa ja opettaa vanhempiaan. Antaa onnistumisen kokemuksia, auttaa suhtautumaan elämän kipukohtiin, kouluttaa vastuuseen ja pakottaa jämäkkyyteen. Onneksi pienokainen samalla valmentaa aikuista suurpiirteisyyteen. Lapsella on ainutlaatuinen taito asettaa asiat tärkeysjärjestykseen. 

Äitiys on sitoutumista, vuosikymmenien ajaksi. Äiti ja lapsi ovat koko elämänsä kiinni toisissaan. Pikkuinen tarvitsee huolenpitoa, rakkautta, hoivaa, mutta ei koskaan vaadi sitä vastikkeetta. Lapsi antaa koko ajan omastaan: rakkautta, kiintymystä, elämää. Lapsi avaa joka aamu näköalan tulevaisuuteen. 


Aikuisuuden kynnyksellä olevalle on uskallettava antaa vapautta ja lupa kokeilla siipiään. Huolenpito jatkuu, mutta erilaisena. On pakko luottaa siihen, että ne eväät, jotka on voinut antaa, riittävät. On oltava läsnä, tukemassa ajatuksia ja toiveita, samaan tapaan kuin joskus askeleita.

Tänään tiedän, miksi äiti katseli kyyneleet silmissä, kun lähdin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni, yksin. Ne kyyneleet olen myöhemmin itsekin itkenyt. 

Arkinen maailma laskee äitiyden hintaa ja vaikutuksia, asettaa vaatimuksia ja edellyttää, hyvää tarkoittaen, varmaankin. Mahdollisuudet, joita elämä tarjoaa, eivät saa muuttua uhkakuviksi. Äitiys on perheen ja yksilön oikeus, syvä ja loukkaamaton. Äitiys on mahdollisuus, mutta osaammeko me kannustaa nuoria tarttumaan siihen?  


Kohtaan äitini lähes päivittäin. Joskus ajatuksissa, toisinaan muistoissa, usein niissä töissä ja harrastuksissa, jotka meitä yhdistivät. Arkisten puuhien keskellä muistan, miten äiti teki jonkun työn, millaisia valintoja ja päätöksiä hän teki. Kannan äitiä aina sydämessäni. Millaista kuvaa lapseni kantaa omassa sydämessään? 

Arjen esineet kertovat äidistä ja äitiydestä. Pieni kulunut hiusharja, joka oli ollut kauan sitten äitiyspakkauksessa. Pyyheliina, johon äiti kirjaili nimeni, kun olin lähdössä rippikoululeirille. Kahvikupit, jotka katettiin vain hienoimpiin tilaisuuksiin – ja jotka ehkä juuri siksi ovat säilyneet ehjinä. Valkoiset pöytäliinat, taitteisiinsa kellastuneet, liian harvoin käytetyt.

Olen kiitollinen äidistä ja siitä, että olen saanut kokea äitiyden syvän onnen. 
Olen kiitollinen lapsilleni, joiden äiti saan olla. 

Joka päivä, ei vain äitienpäivänä. 


 Äitienpäivän tunnelmissa Liisa, joka on yksinkertainen isoäiti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti