lauantai 9. kesäkuuta 2018

Suvivirren aika



Kesä on kauneimmillaan, on suvivirren aika. 

Kun omat lapseni olivat alakoululaisia, odotin kevätjuhlaa varmaan yhtä innokkaasti kuin lapsetkin. 
Aina se sitten meni niin, että samalla hetkellä, kun kirkkaat lapsenäänet aloittivat suvivirren, alkoivat kyyneleet valua poskille. Koskaan en kuunnellut lasten suvivirttä kuivin silmin ja henki salpautui niin, etten kyennyt laulamaan mukana. 
Kaikki muistot lapsuuden kevätjuhlista, pakahduttava ilo siitä, että sai olla todistamassa omien lasten kevätjuhlaa, kaikki tulvahti mieleen. Kouluvuosi olisi ohi ja vapaampi aika alkamassa… Kesä ja lasten äänet.


Virsikirjassa on kaksi suvivirttä. Kevätjuhlasta tuttu virsi 571 ja suomalainen, Elias Lönnrotin kirjoittama virsi 572. Niitä yhdistää riemu siitä, että kesä on tullut – kesä, joka on tullut ajallaan, ankaran talven jälkeen. 

Virren 571 juuret ovat Ruotsissa, sen tekijäksi on merkitty Israel Kolmodin, teksti on vuodelta 1694. Suomeksi se on julkaistu vuoden 1701 virsikirjassa. 

Pohjoismaissa koettiin poikkeuksellisen kylmä jakso, niin sanottu pikku jääkausi vuosina 1550 -1720. Talvet olivat kylmiä, kesät lyhyitä, katovuosia oli usein. Kesän tulo viritti toivon paremmasta sadosta. Jospa elämän ankaruus helpottaisi. 

Ruotsin käymät suurvaltasodat lisäsivät väestön koettelemuksia. Kolmodinin laatiessa suvivirtensä tekstiä vuonna 1694 oli eletty muutama vuosi rauhan aikaa – vuonna 1700 alkoi Suuri Pohjan sota, joka ulottui Suomeenkin, vuodet 1713 -1721 tunnetaan Ison Vihan aikana. 


Elias Lönnrot kirjoitti oman suvivirtensä vuonna 1871 ja se julkaistiin ensimmäisen kerran vuoden 1886 virsikirjassa. Elias Lönnrotin alkutekstin rakenne perustuu psalmin 65 tekstiin. 

Historiallisena kehyksenä ovat vuosina 1867-1868 koetut suuret nälkävuodet. Kielitieteilijä ja lääkäri yritti auttaa lähimmäisiään, mutta tunsi voimattomuutensa suurten vaikeuksien edessä.

Molemmat virret kuvaavat iloa, jonka kesän tuleminen ja maan kasvun elpyminen toivat. Katovuoden vaara ja pelko väistyivät,  kesä antoi toivoa ja lupauksen paremmasta. 

Katovuosia ei kukaan toivo, mutta enää ne eivät ole samalla tavalla uhkaavia kuin ennen. Ilo luonnon elpymisestä ja kesän kauneudesta on sama kaikkina aikoina.  


Kun lapseni siirtyivät yläasteelle, en enää voinut osallistua kevätjuhlaan. Kerroin heille, kuinka minun tulisi ikävä noita hetkiä, liikuttumista suvivirren sävelistä. 
-      Kyllä sinä äiti voit sinne koulun juhlaan vieläkin mennä, ei ne siellä tarkasta, onko sulla lapsia siinä koulussa, vastasi poikani, ääni täynnä empatiaa.

En mennyt. Eihän se olisi ollut luvallista tai ainakaan hyvien tapojen mukaista. Eikä se enää olisi samalta olisi tuntunut, kun omien lapsien opintie jatkui muualla. 

Mutta suvivirsi on minusta edelleenkin aivan erityinen virsi. 


Virsiä tutkaili Liisa 
  
Tässä vanha versio suvivirren tekstistä. Se on julkaistu Vanhan kirjasuomen korpus -tekstikokonaisuudessa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran verkkosivuilla. 

Suwi Wirsi . [WK1701-424]

JO joutu armas aica / Ja Suwi suloinen / Joll caunist caiken paican / Caunista cuckainen . Nyt armas Auring meitä / Taas lähte lähemmäx / Hän cuolleet hauto / heitä Jäll teke eläwäx .
[WK1701-318:1-424]

Ne nijtyn cuckat corjat / Ja Laiho laxosa / Nijn ylpiät Yrtti tarhat / Puut wehriät werasa / Ne meillen muistuttawat / Suurt hywytt' Jumalan / Jong caick ain nähdä saawat / Juur ymbär Wuoden ain . 
[WK1701-318:2-424]

Nyt lindu äänell corjall / Taas laula taitawast / Eng me sijs mahdais Luojall / Tääll weisat iloisest ? Mun sielun HERra kijtä / Nyt riemulaululla / Cuin iloitta ja täyttä / Meit laupioill lahjoilla .
[WK1701-318:3-424]

O JEsu Christe jalo / Sä kircas paistehem / Ain kylmä luondom haudo / Ja asu tykönäm ! Sun rackaudes tuli / Ann pala sydämmes ! Tuo meihin uusi mieli / Pois murhet poista myös .
[WK1701-318:4-424]

Sä Saronin caunis cucka / Cucoistus laxosa / Mun Sielun awuill Cruuna / Tee taitawax tawoisa / Sun castes händ Sionist / Ain caunist castacoon / Sitt cuin Ruusu Libanonist / Hajuns hywän andawa . 
[WK1701-318:5-425]

Ann maa tääll caswons canda / Wacons myös liota ; Meill tarpet tahdoisit anda / Maan / meren siunata / Ann Askeles tiucku raswast / Meit ruoki sanallas / Suo maistam sit' ain makiast / Nijn Sielu on autuas . 
[WK1701-318:6-425]

Elias Lönnrotin suvivirren teksti on vuoden 1886 virsikirjasta. Vuoden 1938 virsikirjassa tekstiä on muokattu ja säkeistöjen järjestys vaihdettu.  


473. Sua, Herra, hiljaisuudessa Sioni ylistääpi, Sun kunniastas suuresta Israel riemuit-
seepi; Sä anteeks annat syntimme, Rikokset, pahat tekomme, Kuin meitä raskauttaa.

2.  Ah autuas se, joka saa Sun olla kartanoissas, Ja nimes suurta kunniaa Ylistää asunnoissas! Sä siellä sielun ravitset, Armostas sille taritset Sun huonees rikkautta.

3.  Sä autuutemme Jumala, Ain armos meille näytät, Sun hyvyydelläs runsaalla Meit' ihmeisesti täytät; Sä, Herra, olet kaikkien Maan, meren äärten kaukaisten Vakava turva aina.

4.  Sun voimas vuoret vahvistaa, Ne kätes hoitaa ratki, Se meren aallot asettaa Ja kansain kapinatki. Sä ilohon, sä riemuun saat Auringon nousun, laskun maat Iloksi ihmisille.

5.  Täynn' ovat vettä virtasi, Joill' janoovia juotat Ja runsaan siunauksesi Kasveille maan sä tuotat; Viel' tuoreutat kaiken maan Ja annat kasteen aikanaan Sit' aina virvoitella.

6.  Sä vainiomme valmistat, Suot jyvän niistä kasvaa, Kaikk' kedot, laaksot kaunistat Ja askeleisi rasvaa Sä panet maalle tiukkumaan, Sateella pehmität sä maan, Sen vaot lioittelet.

7.  Sä kukkasilla kukkulat Myös ihanasti vyötät, Ja laumat lukemattomat Sä laitumilla syötät. Siis kaikki maa nyt iloissaan Sinulle veisaa kiitostaan, Ylistää nimeäsi.
Elias Lönnrot, (suom.) s. 1802 † 1884. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti