sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Vahvistusharha


Olen aina ollut sitä mieltä, että itseään viisaampien seurassa on hieno istua, koska silloin oppii aina jotakin uutta. Jos ei pääse istumaan viisaiden joukkoon, kannattaa heitä kuunnella vaikkapa radiosta tai lukea viisaiden kirjoittamia tekstejä. Nekin innostavat omaan pohdintaan.
Kuluneella viikolla – siis sillä perinteisesti pääsiäisviikoksi kutsutulla viikolla – kuuntelin mielenkiinnolla Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherra Marja Heltelän radion aamuhartauksia. Hän pohti hartauksissa pääsiäisen tapahtumia ja myös sitä, minkälaisen roolin naiset saivat noissa pääsiäisen aikaan liittyvissä tapahtumissa.
On mielenkiintoista, miten keskeisen aseman Raamatun kirjoitukset kaiken kaikkiaan naisille antavat – aina Jeesuksen syntymästä alkaen. Marian roolista voimme puhua enemmän joulunaikaan, mutta naiset olivat vahvasti läsnä myös piinaviikon tapahtumissa, pitkäperjantaina Golgatalla ja ennen kaikkea pääsiäisenä haudalla. Niin ja ilmestyipä Jeesus ensimmäisenä juuri naisille.
Pakostakin ryhdyin miettimään, mikä viisaus tähän oikein voisi sisältyä. Miksi näin kävi? Olematta kovinkaan kaksinen teologian tulkki, ajattelen kuitenkin, että asiaan liittyy viisaus, jota meidän voisi olla syytä pohtia vielä kaksi tuhatta vuotta myöhemminkin.
Naiset olivat niin vanhan kuin uudenkin testamentin aikoihin hyvin vähäpätöisessä asemassa. Elettiin vahvasti miesten hallitsemassa maailmassa. Naisella oli rooli kotona, mutta ei kovinkaan kaksisesti yhteiskunnassa. Nainen ei esimerkiksi kelvannut oikeudessa todistajaksi.
Olisiko niin, että Raamatun naisten kautta meille väännetään rautalangasta uskomme ydinasiaa. Vähäpätöisistäkin vähäpätöisimmät kelpaavat vastaanottamaan uskon, armon ja anteeksiannon ja toimimaan keskeisten viestien sanansaattajina. Näin myös naisilla on alusta asti ollut tasavertainen rooli uskomme keskiössä. Mutta nainen on valittu myös esimerkiksi. Kun vaatimattomassa sivuosassa olleet nostettiin keskiöön, meillä kaikilla on oikeus samaan armoon.
Kun uskontomme pyhässä kirjassa ja teksteissä naisille on annettu näin keskeinen rooli, minun on pakko kysyä, miksi kirkkomme ja muidenkin kristillisten yhteisöjen piirissä edelleen on vallalla suuntauksia, jotka pyrkivät vähättelemään naisten asemaa ja roolia?
No, tätä asiaa voisi pyöritellä pitkäänkin, mutta hyppään seuraavaan asiaan, joka kuitenkin linkittyy näihin kirkkoherra Marja Helkelän esille tuomiin naispohdintoihin.


Luin Suomen Punaisen Ristin jäsenlehdestä artikkelin, joka liittyi ikävään ja yllättävään ilmiöön. SPR ja sen työntekijät ja vapaaehtoiset ovat joutuneet ennen kokemattomien vihapuheiden, parjauskampanjoiden ja jopa väkivaltauhkausten kohteeksi. Hyökkäysten taustalla ovat populistisiin ääriliikkeisiin kuuluvat henkilöt, jotka vihaavat maahanmuuttajia ja jotka katsovat SPR:n olevan syypää siihen, että Suomeen tulee turvapaikanhakijoita ja pakolaisia.
Yli 140-vuotiaan järjestön Avun maailma -jäsenlehdessä vihapuheeseen, populistisiin liikkeisiin ja nationalismiin perehtynyt Helsingin yliopiston tutkija, valtiotieteen tohtori Niko Pyrhönen koettaa analysoida Punaisen Ristin työntekijöitä ja vapaaehtoisia hämmentävää ja poikkeuksellista vihakampanjaa.
Tohtori Niko Pyrhönen puhuu haastattelussa siitä, miten vihapuheiden taustalla olevat ihmiset tietävät varsin hyvin levittävänsä suoranaisia valheita, vääristelevänsä asioita ja puhuvansa perättömiä mm. viranomaisten toiminnasta. Kampanjoiden ydinhenkilöillä on kuitenkin poliittinen missio. He tietävät, että suuri joukko jo valmiiksi ennakkoluuloisia kannattajia uskoo väärän tiedon todeksi, koska ihminen on taipuvainen uskomaan omia ennakkokäsityksiä vahvistavaa informaatiota.
Tätä ilmiötä kutsutaan ”vahvistusharhaksi”. Se on psykologian termi, kognitiivinen vinouma, jossa yksilö on taipuvainen puoltamaan ja valikoimaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota.
Ihminen valikoi tiedoista todennäköisimmin sen, joka vahvistaa sitä kuvaa maailmasta tai asioista, mikä hänellä jo valmiiksi on. Näin toimitaan sitä todennäköisemmin, mitä tunnepitoisemmasta asiasta on kyse.
Olisiko niin, että meillä kristityilläkin on varsin monia asioita, jotka pitäisikin tulkita tuon ”vahvistusharhan” kautta?  Uskomme helpommin vain sellaisia näkemyksiä ja tulkintoja, jotka vahvistavat meidän omia, vanhoja asenteitamme ja ennakkoluulojamme? Uutta ajattelua ja uutta tietoa ei haluta, mutta ei ennen kaikkea uskalleta ottaa vastaan? Onko tämä lopulta asia, joka hidastaa kirkon ja hengellisen elämän uudistumista?
Hannu-Pekka Laiho

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti